Tapsan taaperrus vol. 3 - Vajosuon vaellus
"Porukassa mutakin on kivempaa". Tuollaiseen viisauteen törmäsin joulunpyhinä kahlatessani sosiaalista mediaa. Sama ajatus toimii myös vuosittain jolkoteltavan Tapsan taaperruksen kantavana voimana. Kyseinen taaperrus on lähes kansanperinteen aseman saavuttanut, Tapaninpäivänä tehtävä koko päivän mittainen reippailu. Puuhan tarkoituksena on vallitsevista olosuhteista huolimatta kiertää noin kolmenkymmenen kilometrin mittainen Vajosuon vaellus ja siinä ohessa sulatella ruokottoman ahmimisen vyötärölle tuomia kiloja.
Kuluvan vuoden taaperrus oli järjestysnumeroltaan kolmas. Jo vakiintuneena kohteena Pöytyällä sijaitseva Kuhankuonon retkeilyreitistö ja siellä jo aiemmin mainittu Vajosuon vaellus. Kyseinen reitti luokitellaan helpoksi ja sitä se toki onkin. Jokaisena vuotena vallitseva lumen, jään ja lahonneiden pitkosten määrä on lisännyt oman mausteensa keitokseen. Tälle(kin) vuodelle reitille oli kaikkea kolmea kertynyt riittävä määrä.
Startti noudatti tuttua kaavaa: Osallistujat kerättiin yhteen autoon ja vähän kello yhdeksän jälkeen suunnattiin kohti "Kuhista". Perillä nakattiin untsikat nurkkaan, kiristettiin nauhat ja edessä ollut piiiiitkä päivä oli aloittamista vailla valmis.
Harrastamiseen olennaisesti kuuluvasta varustespekulaatiosta huolimatta jokainen osallistuja oli omatoimisesti tehnyt järkipäätöksen ja jalkaan oli sujautettu Sarvan nastalliset juoksukengät. Kenkien malleista ei muuta mielikuvaa kuin että omissa koivissa liukkautta torjui D'vil 2 malli, kun taas joku toinen taisi valita saman valmistajan Xero:t suossa uitettavaksi. Sukkavalikoima vaihteli tavallisen kompressiosukan, neopreenisukan ja Sealskinzin vesitiiviin sukan välillä. Jostain syystä - sukista huolimatta - juoksijaraati päätyi tulokseen että jäälauttojen seassa nilkkoja myöden suossa (lahoilla pitkoksilla) rämpiminen nollan asteen lämpötilassa täyttää käsitteen laadukkaasta vapaa-ajasta. Ja kun sama toistuu vuodesta toiseen, eikä kukaan osallistujista suostu jäämään pois matkasta, hypoteesi lienee täten todistettu oikeaksi.
Yksi osallistujista oli ollut rasitusvamman takia juoksukiellossa parisen viikkoa, toinen ylirasituksen takia puoli vuotta vailla säännöllistä liikuntaa, kolmas ja neljäs enemmän tai vähemmän terveenä. Itselleni lankesi tuo armoitettu jarrumiehen paikka, siksi viiden tunnin keskisyke vain 137.
Etukäteen oletettiin että Pöytyällä lunta olisi enemmän kuin Turun kulmilla, ja tämähän piti paikkansa. Suuremman yllätyksen muodosti se, miten paljon olosuhteet vaihtelivat lyhyenkin taipaleen aikana. Synkässä kuusimetsässä saattoi olla joko kuivahkoa, tai 20 senttiä jäistä lunta. Suon pinnalla saattoi olla viisi senttiä jäätä, tai sitten suon pinta oli tyystin sula. Jonkinmoisen yllätyksen ja hidasteen matkaan muodosti ilmeisesti lumen painosta katkenneet puut. Pienempiä risuja ja isompia tukkeja oli hujan hajan pitkin matkaa. Henkisesti kovin pätkä allekirjoittaneelle oli osuus pienestä metsäautotiestä, jossa lumen pinnalla oli ohut jääkerros ja sen jälkeen jalka upposi 15-20 senttiä puolisulaan lumeen. Tuo pätkä oli vain kilometrin mittainen, mutta maltillisesta vauhdista huolimatta sykkeet huitelivat 160 tienoilla. Ei ihan peekoota, eikä ihan kivaa. Toinen selkeä haaste matkassa on äärimmäisen huonossa kunnossa olleet, vastapäivään kierretyn reitin lopun pitkokset. Kyseinen osuus on kuitenkin ollut suljettuna jo reilun vuoden, joten reitin vaikeakulkuisuus ei tullut yllätyksenä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon jos mieli halajaa suolle vaeltamaan.
Juostiin, kahlattiin, sadateltiin (minä), naurettiin huolella (mavavien Dubai), syötiin kaikki eväät ja poseerattiin kameralle. Sitä kaikkein pöljintä kuvaa - jossa kolme tyyppiä seisoo nilkkoja myöten jäävedessä odottaen neljännen kaivavan puhelinta esille kuvausta varten - ei tee mieli jakaa. Mutta jälleen kerran oli todettava hyvän seuran vaikutus mielialaan. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja kun lausuu että yksikseen moinen retki olisi jäänyt tekemättä. Kiitos seurasta Emmi, Miina ja Tuomas. 👍
Eväät:
Varusteet:
Vähäisestä harjoittelusta huolimatta energiaa tuntui riittävän, eikä juomakaan loppunut kesken. Toki "kylmiltään" suoritettu viiden tunnin harjoite tuntui kropassa. Taaperrus ei kuitenkaan aiheuttanut hiertymiä, kolotuksia tai muitakaan oireita. Leppoisalla vauhdilla oli varmasti osuutensa asiassa. Ei niin, että olisin kovempaan vauhtiin edes pystynyt. Tästä johtuen pyrin mahdollisuuksien mukaan pitämään itseni letkan kärjessä jolloin vauhdin säätely oli merkittävästi helpompaa.
Päivän jotos toimi hyvänä testinä jo aiemmin ylistämälleni Sarva D'vil 2 nastakengälle. Omat kokemukset d'vilien käytöstä pitkillä matkoilla on rajoittunut kahteen puolimaratonin mittaiseen treeniin. Näiden lisäksi muutamia noin 15 kilometrin lenkkejä. Pyrin lähiaikoina näpyttelemään postauksen Sarvojen toimivuudesta tällä lenkillä.
Viisi tuntia, 31 kilometriä, reilut 40000 askelta ja 3000 poltettua kilokaloria. Ei tuolla nyt ennätysten kirjaan pääse, mutta vaikean juoksuvuoden sillä saa paketoitua tyydyttävällä tavalla. Ensi vuonna vähennetään suorittamista ja jatketaan nauttimista.
Kaikki kuvat otettu Tapaninpäivänä retkikunnan toimesta.
Täältä tähän. Hyvää uutta vuotta!
-Jari
Kuluvan vuoden taaperrus oli järjestysnumeroltaan kolmas. Jo vakiintuneena kohteena Pöytyällä sijaitseva Kuhankuonon retkeilyreitistö ja siellä jo aiemmin mainittu Vajosuon vaellus. Kyseinen reitti luokitellaan helpoksi ja sitä se toki onkin. Jokaisena vuotena vallitseva lumen, jään ja lahonneiden pitkosten määrä on lisännyt oman mausteensa keitokseen. Tälle(kin) vuodelle reitille oli kaikkea kolmea kertynyt riittävä määrä.
 |
| Hektinen suorittaminen ei kuulu tämän retken ohjelmaan |
Startti noudatti tuttua kaavaa: Osallistujat kerättiin yhteen autoon ja vähän kello yhdeksän jälkeen suunnattiin kohti "Kuhista". Perillä nakattiin untsikat nurkkaan, kiristettiin nauhat ja edessä ollut piiiiitkä päivä oli aloittamista vailla valmis.
 |
| Tuomas peilaa |
Harrastamiseen olennaisesti kuuluvasta varustespekulaatiosta huolimatta jokainen osallistuja oli omatoimisesti tehnyt järkipäätöksen ja jalkaan oli sujautettu Sarvan nastalliset juoksukengät. Kenkien malleista ei muuta mielikuvaa kuin että omissa koivissa liukkautta torjui D'vil 2 malli, kun taas joku toinen taisi valita saman valmistajan Xero:t suossa uitettavaksi. Sukkavalikoima vaihteli tavallisen kompressiosukan, neopreenisukan ja Sealskinzin vesitiiviin sukan välillä. Jostain syystä - sukista huolimatta - juoksijaraati päätyi tulokseen että jäälauttojen seassa nilkkoja myöden suossa (lahoilla pitkoksilla) rämpiminen nollan asteen lämpötilassa täyttää käsitteen laadukkaasta vapaa-ajasta. Ja kun sama toistuu vuodesta toiseen, eikä kukaan osallistujista suostu jäämään pois matkasta, hypoteesi lienee täten todistettu oikeaksi.
 |
| "Tässä ollaan ja tuonne pitäisi päästä" |
 |
| Niitä parempia pitkospuita |
Etukäteen oletettiin että Pöytyällä lunta olisi enemmän kuin Turun kulmilla, ja tämähän piti paikkansa. Suuremman yllätyksen muodosti se, miten paljon olosuhteet vaihtelivat lyhyenkin taipaleen aikana. Synkässä kuusimetsässä saattoi olla joko kuivahkoa, tai 20 senttiä jäistä lunta. Suon pinnalla saattoi olla viisi senttiä jäätä, tai sitten suon pinta oli tyystin sula. Jonkinmoisen yllätyksen ja hidasteen matkaan muodosti ilmeisesti lumen painosta katkenneet puut. Pienempiä risuja ja isompia tukkeja oli hujan hajan pitkin matkaa. Henkisesti kovin pätkä allekirjoittaneelle oli osuus pienestä metsäautotiestä, jossa lumen pinnalla oli ohut jääkerros ja sen jälkeen jalka upposi 15-20 senttiä puolisulaan lumeen. Tuo pätkä oli vain kilometrin mittainen, mutta maltillisesta vauhdista huolimatta sykkeet huitelivat 160 tienoilla. Ei ihan peekoota, eikä ihan kivaa. Toinen selkeä haaste matkassa on äärimmäisen huonossa kunnossa olleet, vastapäivään kierretyn reitin lopun pitkokset. Kyseinen osuus on kuitenkin ollut suljettuna jo reilun vuoden, joten reitin vaikeakulkuisuus ei tullut yllätyksenä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon jos mieli halajaa suolle vaeltamaan.
Juostiin, kahlattiin, sadateltiin (minä), naurettiin huolella (mavavien Dubai), syötiin kaikki eväät ja poseerattiin kameralle. Sitä kaikkein pöljintä kuvaa - jossa kolme tyyppiä seisoo nilkkoja myöten jäävedessä odottaen neljännen kaivavan puhelinta esille kuvausta varten - ei tee mieli jakaa. Mutta jälleen kerran oli todettava hyvän seuran vaikutus mielialaan. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja kun lausuu että yksikseen moinen retki olisi jäänyt tekemättä. Kiitos seurasta Emmi, Miina ja Tuomas. 👍
Eväät:
- Salomon liiviin pakattu kolme High5 geeliä, kolme enkelisuklaata ja kaksi banaania.
- Juomat kahdessa Salomonin 500 ml soft flask pullossa. Toisessa vettä, toisessa laimeaa appelsiinimehua.
- Autossa odotti Lidlin palautusjuoma, banaani sekä Miinan tarjoamat lakritsat. Kiitos. 😊
Varusteet:
- Koivissa CEP:n kompressiosukat ja Sarva D'vil 2 nastakengät
- Jalassa Björn Borgin tekniset bokserit, 2XU thermal trikoot ja niiden päälle 2XU shortsit
- Ylhäällä pitkähihainen, merinovillainen aluspaita, paksumpi välipaita ja 2XU takki
- Käsissä muinaiset windstopper hanskat ja päässä jostain tapahtumasta saatu buffi
- Sykettä mittasi Suunto Spartan Ultra
Vähäisestä harjoittelusta huolimatta energiaa tuntui riittävän, eikä juomakaan loppunut kesken. Toki "kylmiltään" suoritettu viiden tunnin harjoite tuntui kropassa. Taaperrus ei kuitenkaan aiheuttanut hiertymiä, kolotuksia tai muitakaan oireita. Leppoisalla vauhdilla oli varmasti osuutensa asiassa. Ei niin, että olisin kovempaan vauhtiin edes pystynyt. Tästä johtuen pyrin mahdollisuuksien mukaan pitämään itseni letkan kärjessä jolloin vauhdin säätely oli merkittävästi helpompaa.
Päivän jotos toimi hyvänä testinä jo aiemmin ylistämälleni Sarva D'vil 2 nastakengälle. Omat kokemukset d'vilien käytöstä pitkillä matkoilla on rajoittunut kahteen puolimaratonin mittaiseen treeniin. Näiden lisäksi muutamia noin 15 kilometrin lenkkejä. Pyrin lähiaikoina näpyttelemään postauksen Sarvojen toimivuudesta tällä lenkillä.
 |
| Aiemmilla kerroilla eksyily on kuulunut tapahtuman luonteeseen, nyt suunnat oli paremmin hanskassa... |
Viisi tuntia, 31 kilometriä, reilut 40000 askelta ja 3000 poltettua kilokaloria. Ei tuolla nyt ennätysten kirjaan pääse, mutta vaikean juoksuvuoden sillä saa paketoitua tyydyttävällä tavalla. Ensi vuonna vähennetään suorittamista ja jatketaan nauttimista.
 |
Täältä tähän. Hyvää uutta vuotta!
-Jari
Kommentit
Lähetä kommentti