25. joulukuuta 2017

Oikealla polulla


Fiksummat väittää että näin aikuisena aika kuluu nopeammin. Reilu neljän kuukauden empiirinen testi vahvistaa väitteen todeksi. Edellinen blogipostaus on tehty elokuun 10. päivä, säännölliset kirjoittelut ja harjoittelut ovat jääneet muiden kiireiden jalkoihin. Vastedes aion parantaa tapani. Olkoon se ajoissa tehty uuden vuoden lupaukseni.




Tuossa edellisessä postauksessa kirjoitin useamman kuukauden jatkuneesta rasitus- ja väsymystilasta, joka jo tuolloin antoi heikkoja signaaleja parempaan suuntaan menemisestä. Samoihin aikoihin - siis elokuun alussa aloitin päivittäisen työssäkäynnin Helsingissä. Kello herätti aamulla klo 05.00 ja illalla valot sammuivat klo 21.00. Päivään mahtui töitä, töitä ja töitä. Illalla kotiin tultuani oli pari tuntia aikaa miettiä miten pysyä hereillä. Seuraava viikko: Repeat. Jos joku sitä vielä epäilee, niin voin vahvistaa että moinen tapa työskennellä on hyvin kaukana järjellisestä. Siihen kun vielä ynnättiin fakta, että uusi työ ei sitten ollutkaan sellaista josta työhaastattelussa sovittiin, niin takki oli päivän päätteeksi aika tyhjä. Ei tullut mieleenkään että olisi jaksanut lähteä lenkkipolulle tai muutoin treenaamaan. Pilvessä oli kuitenkin hopeareunus: Treenaamattomuus antoi kropalle lisää aikaa toipua ylirasituksesta, ja kun kuitenkin nukuin yöni hyvin, loputkin ylikuntoon viittaavat oireet katosivat syksyn mittaan. Olo on nyt hyvä ja yöunet laadukkaita, sekä riittävän pitkiä. Koska ateriatottumukset ovat pysyneet kohtuullisen terveellisinä, niin paluu säännölliseen harjoitteluun voisi tapahtua. Mutku toi pimeys ja märkyys... :-/  Reilu kuukausi junalla tehdyn pendelöinnin päättymisen jälkeen kaikki oireet tuntuvat kadonneen tyystin, eikä kymmenen kilometrin juoksulenkit tunnu pitkältä, vastenmieliseltä, eikä myöskään fyysisesti ylivoimaiselta. Toki sykkeet ja juoksuvauhti ovat ihan jotain muuta kuin toukokuun lopulla.

Niin siitä ylikunnosta/ylirasituksesta/mistälie tilasta. Vielä lokakuussa Pasilan aseman portaita kavutessa tuntui että maailma alkoi pyörimään, nyt moisia oireita ei ole näkynyt enää viikkoihin. Huomenna - Tapaninpäivänä - selviää karu totuus allekirjoittaneen aerobisen kunnon nykytilasta. Kalenterissa on perinteinen Taaperrus, jossa toisen joulupäivän valoisa aika vietetään suon kutsusta nauttien. Ja siinä sivussa nelistetään noin 30 kilometriä. Jäisen ja märän suon lisäksi oman mausteen hommaan tuo se, että olen viime toukokuun lopun jälkeen juossut pisimmilläään 11 kilometrin lenkin. Mutta kuten tunnettua, juoksu on kuin pyörällä ajo: Sen kun kerran oppii niin aina osaa. Sama koskee aerobista kuntoa. Right...?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti