Vitsaus nimeltä ylikunto
"Paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa." Useimmat meistä tuntevat tuon mukahauskan sanonnan. Osapuilleen yhtä viihdyttävänä voidaan pitää ylikuntoa merkkinä ylivoimaisesta kunnosta. Törmäsin diagnoosiin, kun sitä tarjottiin itselleni taannoisella lääkärikäynnillä.
Ennen kesäkuista lääkärikäyntiä olin kärsinyt mystisestä väsymystilasta viikkoja, ehkä jopa kauemmin. Nukuin säännöllisesti hyvät yöunet, söin monipuolisesti, enkä töissäkään pakertanut normaalia enempää. Tästä huolimatta juoksu vaikutti aina vaan raskaalta ja ne vähäisetkin lihaskuntoharjoitteet lähestulkoon ylivoimaiselta. Golfkentällä tapahtuva hidas kävely oli liikaa. Normaalisti kevyesti selässä kulkeva golfbagi tuntui kuin mukana olisi raahattu rinkallinen kiviä ja loivassakin ylämäessä piti pysähtyä hengähtämään. Jossain oli mahdollisesti vikaa. Ehkä.
Suorite, joka viimein katkaisi kamelin selän, oli tasamaalla suoritettu hölkkä. Koivilla pysyäkseni jouduin hakemaan tukea lyhtypylväästä ja kun tämä tapahtui 15 minuutin juoksun jälkeen, jopa kaltaiseni mörököllin oli myönnettävä että suunta oli väärä. Otin vihdoin muutaman ystävän neuvosta vaarin ja kävin lääkärissä. Muutaman testin jälkeen diagnoosina ylikunto ja kehoituksena liikunnan sijaan asettaa fokus lepoon ja muihin ei niin kuormittaviin harrastuksiin.
Wikipedia kuvaa ylikuntoa seuraavasti: Ylikuntoon joutuneen henkilön fyysisen ja psyykkisen kuorman määrä on kasvanut kovemmaksi, kuin mistä elimistöllä on mahdollista palautua.
Kronologisesti observoituna asetan oman ongelmakohdan tämän vuoden toukokuulle ja Yyterin maratoniin. Postaukseni tapahtumasta voit lukea täältä - toki pohjatyö ylirasitustilalle on tehty pitkän kaavan mukaan edeltävien kuukausien aikana. Nyt kun luen tuota edellä mainittua kirjoitusta, arvioni juoksun epäonnistumiseen tuntuu virheelliseltä.
Kisan jälkeisenä viikko(i)na on yleensä syytä levätä ja palautua kisan rasituksista. Pieleen menneestä juoksusta turhautuneena juoksin intervalleja & polkua niin pitkänä kuin lyhyenä ja niiden päälle vielä iso kasa pyörälenkkejä. Omista harjoituspäiväkirjan kommenteista voi nyt päätellä että kuormitusta oli tuolloin liikaa. Taukoilu, tai vähintään treenin keventäminen olisi paikallaan mikäli olo on jatkuvasti väsynyt. Lisätreeni tuskin parantaa kuntoa.
Kulunut kesä meni sitten muissa merkeissä: Parvekekahvit jätskillä, museo, kevyttä luettavaa. Siinähän sitä parasta mahdollista kesäohjelmaa.
Omakohtaisesti olen kokenut että runsas lepo, kunnon yöunet ja riittävä ravinto ovat vieneet tilannetta parempaan suuntaan. Nyt ongelman muodostaa se, milloin oikean harjoittelun voisi taas aloittaa. Liian varhain aloitetut intervallit saattavat suistaa elpymisen raiteiltaan ja minimissäänkin hidastaa palautumista normitilaan.
Ilmoittautumiset alun perin kauden päätapahtumiksi suunniteltuihin Nuuksio Classicin maastomaralle ja Vaarojen 86 kilometrille on myyty, eikä kisakalenterissa ole ainuttakaan merkintää. Levätään nyt huolella. Menestyksen vuodesta tulikin välivuosi.
Elokuun alussa siirsin työpaikkani Helsinkiin. Koska asun yhä Turussa niin kello herättää arkisin 05.00. Takaisin kotona olen alkuillasta kello 18-19. Tämä tuo lisää haastetta harjoitteluun. Ei myöskään pidä unohtaman että voisihan sitä liikunnan lisäksi harrastaa myös muuta, eikä välttämättä ihan niin tosissaan. Lienee hyvä hetki ottaa pieni aikalisä tavoitteelliseen harjoitteluun ja pohtia mikä oikeasti on tärkeää. Työ, ura, vapaa-aika ja ihmissuhteet. Kaikkia tarvitaan ja kaikki ovat tärkeitä, mutta mihin laitetataan ne isot panokset.
Onko sinulla kokemuksia ylikunnosta? Millainen harjoittelu sen aiheutti ja miten pääsit takaisin oikean treenauksen makuun?
Ennen kesäkuista lääkärikäyntiä olin kärsinyt mystisestä väsymystilasta viikkoja, ehkä jopa kauemmin. Nukuin säännöllisesti hyvät yöunet, söin monipuolisesti, enkä töissäkään pakertanut normaalia enempää. Tästä huolimatta juoksu vaikutti aina vaan raskaalta ja ne vähäisetkin lihaskuntoharjoitteet lähestulkoon ylivoimaiselta. Golfkentällä tapahtuva hidas kävely oli liikaa. Normaalisti kevyesti selässä kulkeva golfbagi tuntui kuin mukana olisi raahattu rinkallinen kiviä ja loivassakin ylämäessä piti pysähtyä hengähtämään. Jossain oli mahdollisesti vikaa. Ehkä.
Suorite, joka viimein katkaisi kamelin selän, oli tasamaalla suoritettu hölkkä. Koivilla pysyäkseni jouduin hakemaan tukea lyhtypylväästä ja kun tämä tapahtui 15 minuutin juoksun jälkeen, jopa kaltaiseni mörököllin oli myönnettävä että suunta oli väärä. Otin vihdoin muutaman ystävän neuvosta vaarin ja kävin lääkärissä. Muutaman testin jälkeen diagnoosina ylikunto ja kehoituksena liikunnan sijaan asettaa fokus lepoon ja muihin ei niin kuormittaviin harrastuksiin.
Wikipedia kuvaa ylikuntoa seuraavasti: Ylikuntoon joutuneen henkilön fyysisen ja psyykkisen kuorman määrä on kasvanut kovemmaksi, kuin mistä elimistöllä on mahdollista palautua.
Kronologisesti observoituna asetan oman ongelmakohdan tämän vuoden toukokuulle ja Yyterin maratoniin. Postaukseni tapahtumasta voit lukea täältä - toki pohjatyö ylirasitustilalle on tehty pitkän kaavan mukaan edeltävien kuukausien aikana. Nyt kun luen tuota edellä mainittua kirjoitusta, arvioni juoksun epäonnistumiseen tuntuu virheelliseltä.
Kisan jälkeisenä viikko(i)na on yleensä syytä levätä ja palautua kisan rasituksista. Pieleen menneestä juoksusta turhautuneena juoksin intervalleja & polkua niin pitkänä kuin lyhyenä ja niiden päälle vielä iso kasa pyörälenkkejä. Omista harjoituspäiväkirjan kommenteista voi nyt päätellä että kuormitusta oli tuolloin liikaa. Taukoilu, tai vähintään treenin keventäminen olisi paikallaan mikäli olo on jatkuvasti väsynyt. Lisätreeni tuskin parantaa kuntoa.
Kulunut kesä meni sitten muissa merkeissä: Parvekekahvit jätskillä, museo, kevyttä luettavaa. Siinähän sitä parasta mahdollista kesäohjelmaa.
Omakohtaisesti olen kokenut että runsas lepo, kunnon yöunet ja riittävä ravinto ovat vieneet tilannetta parempaan suuntaan. Nyt ongelman muodostaa se, milloin oikean harjoittelun voisi taas aloittaa. Liian varhain aloitetut intervallit saattavat suistaa elpymisen raiteiltaan ja minimissäänkin hidastaa palautumista normitilaan.
Ilmoittautumiset alun perin kauden päätapahtumiksi suunniteltuihin Nuuksio Classicin maastomaralle ja Vaarojen 86 kilometrille on myyty, eikä kisakalenterissa ole ainuttakaan merkintää. Levätään nyt huolella. Menestyksen vuodesta tulikin välivuosi.
Elokuun alussa siirsin työpaikkani Helsinkiin. Koska asun yhä Turussa niin kello herättää arkisin 05.00. Takaisin kotona olen alkuillasta kello 18-19. Tämä tuo lisää haastetta harjoitteluun. Ei myöskään pidä unohtaman että voisihan sitä liikunnan lisäksi harrastaa myös muuta, eikä välttämättä ihan niin tosissaan. Lienee hyvä hetki ottaa pieni aikalisä tavoitteelliseen harjoitteluun ja pohtia mikä oikeasti on tärkeää. Työ, ura, vapaa-aika ja ihmissuhteet. Kaikkia tarvitaan ja kaikki ovat tärkeitä, mutta mihin laitetataan ne isot panokset.
Onko sinulla kokemuksia ylikunnosta? Millainen harjoittelu sen aiheutti ja miten pääsit takaisin oikean treenauksen makuun?
Junassa jossain Karjaalla,
-Jari
-Jari
Ei ihan niin tosissaan on hyvä ohje. Liikunnasta ja juoksusta voi nauttia myös niin. Vaikka tavoitteita on, ne voi mitoittaa ja suunnata niin ettei tarvitse ihan kaikkeaan antaa. Koska tiedän etten kilpaile mitalisijoista, olen vapaa asettamaan tavoitteen sopivammalle tasolle. Polkujuoksussa on helpompi ottaa vähän rauhallisemmin, koska olosuhteet ovat kovin vaihtelevat. On helpompi vakuuttaa itselleen senhetkisen suoritustason riittävyys ja tuntea kisa/lenkki palkitsevana.
VastaaPoista