Jäniksenä Ruissalojuoksuissa
Yksioikoinen suorittaminen jatkuu. Syö, nuku, juo, juokse, syö, venyttele, syö lisää, juokse kisa, syö, repeat. Tämän viikon kisakalenteri kumisi tyhjyyttään, joten Ruissalojuoksu osui kohdalle vallan mainiosti. Tänäkin vuonna mukavuudenhaluinen Setä Sammakko (minä) jätti maksimaalisen vauhdin tavoittelun väliin ja vaihtoi räpylät entistä suurempiin korviin vetäisten kirkkaan keltaisen jänispaidan ylleen. Lienen onnettaren suosikki, koska mahtisammakot Mikko ja Anni arpoivat meikäläisen kovimpaan tarjolla olleeseen tehtävään, lähdimme siis kohtalontoveriksi päätyneen Deniksen kanssa juoksemaan puolimaratonia tavoitteena 1:40 loppuaika.
Vuosien saatossa Ruissalojuoksut ovat käyneet varsin tutuksi. Homma käynnistyy sillä että kotiovelta ensimmäinen siirtymä hoidetaan autolla tai polkupyörällä Ruissalon sillan pieleen ja siitä eteenpäin järjestäjien tarjoamalla bussikuljetuksella lähtöpaikalle Saaronniemeen. Selkeää, helppoa ja yksinkertaista. Tämän jälkeen onkin vuorossa se juoksutapahtumien suurin haaste, eli kisanumeron ammattimainen kiinnittäminen paitaan - suoraan ja oikeaan kohtaan. Kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin, mielellään kotona. Ettei päivä mene ihan pilalle. Ja voi se mennä silti. Muttei numerolapun takia. Kaikkiaan järjestelyt toimivat ja myös sää tuntuu suosivan vuosi toisensa jälkeen.
Reitti ei varsinaisesti suosi ennätysten tekemistä ja maisematkin on moneen kertaan nähtyjä, mutta siitä huolimatta sitä kerran vuodessa löytää itsensä Rääkin lähtöviivalta. Kymmenen kilometrin - Ruisriikki - matkaa olen käynyt koittamassa kerran vajaa kymmenen vuotta sitten. Taisin justiinsa alittaa 58 minuutin ajan. Maratonin puolikasta eli Ruisrääkkiä olen juossut useammin. Ensimmäisen puolimaratonin juoksin samaisessa tapahtumassa vuonna 2009. Tuo hyvinkin tuskainen taivallus päättyi maalilinjan ylittämiseen ajassa 02:12:40. Tuosta reissusta muistan vain sen miten pahalta koko matka tuntui & miten huono idea oli kuvitella jaksavansa juosta 21 kilometriä putkeen. Tuon päivän jälkeen olen ilmeisesti kääntänyt kelkkani jossain vaiheessa koska juokseminen on muuttunut satunnaisesti mukavaksi, eikä tuo 21.1 kilometriä nyt ihan mahdottomalta jotokselta tunnu. Paitsi silloin kun rämmitään polven syvyisessä suossa. Terkkuja vaan sinne Bodomin järjestäjille. Ensi vuonna nähdään taas. Toivottavasti on riittävän kuraista!
Niin, se eilinen juoksu. Päälle arvottiin jokasään kisa-asu eli shortsit ja t-paita, jalkaan ensimmäiset kaapista löytyneet tossut. Tämän kisan värikoodaus oli helppo, tuo einen verran kirkuva jänispaita nimittäin ahmaisi alleen kaikki värikirjon hennommat nyanssit. Kaikki muu olkoot mustaa. Alkulämmittely, jänisten esittely ja lähtölinjan läheisyyteen paukkua odottamaan. Pyssy paukahti, kello lyötiin käyntiin ja reipas kiiruhtaminen kohti maaliviivaa alkoi. Aiemmista vuosista poiketen olimme raahautuneet lähestulkoon jonon keulille, joten ruuhkasta ei isommin tarvinnut kärsiä. Juoksun ensimmäiset kilometrit kulkevat Saaronniemestä ensin autotietä pitkin ja golfkentän 17. tiiboksin vierestä suhahdetaan kulkusuunnassa tien vasemmalla puolella kulkevalle kävelytielle. Kävelytie on hienosti varustettu lyhyillä, terävillä ylä- ja alamäillä. Honkapirtin piiiiitkän mäen jälkeen homma helpottaa aavistuksen verran ja tasaista vauhtia oli helpompi ylläpitää. Denis hoiti kellomiehen toimea akateemisella tarkkuudella ja minä puolestani vastasin verbaalisesta kommunikaatiosta takana juoksevien suhteen. Toimii. Tänä vuonna juostua matkaa indikoivien kilometrikylttien asetteluun oli lisätty panostusta ja ne tuntuivatkin olevan kohdillaan aika mukavasti. Reitti oli tuttu, mutta myös hyvin merkitty ja -ohjattu, joten eksymisen vaara ei ollut järin suuri edes ensimmäistä kertaa tapahtumassa juokseville. Kilometrit taittuivat niin että ylämäissä otettiin vauhdista puoli napsua pois ja alamäissä sitten annettiin koipien rullata vähän reippaammin. Tämä taktiikka sai maalissa palautetta useamman juoksijan tullessa kiittelemään hyvästä vauhdinjaosta. Se on muuten se juoksun paras hetki.
Pika-analyysi juoksusta ja omasta kehityksestä:
Pidän itseäni kehittyvänä harrastelijajuoksijana jonka parhaat vuodet ovat vielä edessä (optimisti? Joo. Epärealistinen? Who knows). Ambitioni on enemmän matkan, kuin vauhdin kehittämisessä. Tästä johtuen ajalliset ennätykset on verrattain vaatimattomia. Aiemman puolimaratonin ennätykseni olen juossut tasan kaksi vuotta sitten myöskin Ruissalossa. Sykemittarin dataa tuolta vuodelta tutkimalla voidaan lausua että juoksin reilut puolitoista tuntia lähellä kuntoni omia maksimeja, loppuajan ollessa 18 sekunnin verran yli 1:40. Tänä vuonna juoksin - samaisen mittarin mukaan - lähellä omaa max vauhtiani reilun minuutin ajan, loppuajan ollessa nettona 01:39:50 (oma ennätys). Aika ei parantunut paljoa, tämä luonnollisesti johtui jänikselle asetetusta tavoitteesta. Viimeiset metrit kävelin maaliin että päätyisin asetettuun aikaan. Ei ehkä tyylikkäin lopetus juoksulle, mutta ah kun kello tykkää!
Ai niin: Tämän vuoden juoksussa max syke oli matalampi kuin tuon kaksi vuotta sitten juostun edellisen ennätyksen keskisyke. Kehitys kehittyy! Hatunnosto Vauhtisammakoiden Mikolle ja Annille, kuin myös muille juoksukoulun vetäjille. Satunnaisista ja vakiintuneista lenkkikavereista puhumattakaan. Kova työ kantaa hedelmää.
Seuraava postaus liittynee kauden päätavoitteeseen eli Vaarojan maratoniin ja siellä juostavaan 87 kilometrin tapahtumaan. Poluilla tietysti.
Until then #livemore
 |
| Jänislauma yhteispotretissa |
Vuosien saatossa Ruissalojuoksut ovat käyneet varsin tutuksi. Homma käynnistyy sillä että kotiovelta ensimmäinen siirtymä hoidetaan autolla tai polkupyörällä Ruissalon sillan pieleen ja siitä eteenpäin järjestäjien tarjoamalla bussikuljetuksella lähtöpaikalle Saaronniemeen. Selkeää, helppoa ja yksinkertaista. Tämän jälkeen onkin vuorossa se juoksutapahtumien suurin haaste, eli kisanumeron ammattimainen kiinnittäminen paitaan - suoraan ja oikeaan kohtaan. Kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin, mielellään kotona. Ettei päivä mene ihan pilalle. Ja voi se mennä silti. Muttei numerolapun takia. Kaikkiaan järjestelyt toimivat ja myös sää tuntuu suosivan vuosi toisensa jälkeen.
Reitti ei varsinaisesti suosi ennätysten tekemistä ja maisematkin on moneen kertaan nähtyjä, mutta siitä huolimatta sitä kerran vuodessa löytää itsensä Rääkin lähtöviivalta. Kymmenen kilometrin - Ruisriikki - matkaa olen käynyt koittamassa kerran vajaa kymmenen vuotta sitten. Taisin justiinsa alittaa 58 minuutin ajan. Maratonin puolikasta eli Ruisrääkkiä olen juossut useammin. Ensimmäisen puolimaratonin juoksin samaisessa tapahtumassa vuonna 2009. Tuo hyvinkin tuskainen taivallus päättyi maalilinjan ylittämiseen ajassa 02:12:40. Tuosta reissusta muistan vain sen miten pahalta koko matka tuntui & miten huono idea oli kuvitella jaksavansa juosta 21 kilometriä putkeen. Tuon päivän jälkeen olen ilmeisesti kääntänyt kelkkani jossain vaiheessa koska juokseminen on muuttunut satunnaisesti mukavaksi, eikä tuo 21.1 kilometriä nyt ihan mahdottomalta jotokselta tunnu. Paitsi silloin kun rämmitään polven syvyisessä suossa. Terkkuja vaan sinne Bodomin järjestäjille. Ensi vuonna nähdään taas. Toivottavasti on riittävän kuraista!
Niin, se eilinen juoksu. Päälle arvottiin jokasään kisa-asu eli shortsit ja t-paita, jalkaan ensimmäiset kaapista löytyneet tossut. Tämän kisan värikoodaus oli helppo, tuo einen verran kirkuva jänispaita nimittäin ahmaisi alleen kaikki värikirjon hennommat nyanssit. Kaikki muu olkoot mustaa. Alkulämmittely, jänisten esittely ja lähtölinjan läheisyyteen paukkua odottamaan. Pyssy paukahti, kello lyötiin käyntiin ja reipas kiiruhtaminen kohti maaliviivaa alkoi. Aiemmista vuosista poiketen olimme raahautuneet lähestulkoon jonon keulille, joten ruuhkasta ei isommin tarvinnut kärsiä. Juoksun ensimmäiset kilometrit kulkevat Saaronniemestä ensin autotietä pitkin ja golfkentän 17. tiiboksin vierestä suhahdetaan kulkusuunnassa tien vasemmalla puolella kulkevalle kävelytielle. Kävelytie on hienosti varustettu lyhyillä, terävillä ylä- ja alamäillä. Honkapirtin piiiiitkän mäen jälkeen homma helpottaa aavistuksen verran ja tasaista vauhtia oli helpompi ylläpitää. Denis hoiti kellomiehen toimea akateemisella tarkkuudella ja minä puolestani vastasin verbaalisesta kommunikaatiosta takana juoksevien suhteen. Toimii. Tänä vuonna juostua matkaa indikoivien kilometrikylttien asetteluun oli lisätty panostusta ja ne tuntuivatkin olevan kohdillaan aika mukavasti. Reitti oli tuttu, mutta myös hyvin merkitty ja -ohjattu, joten eksymisen vaara ei ollut järin suuri edes ensimmäistä kertaa tapahtumassa juokseville. Kilometrit taittuivat niin että ylämäissä otettiin vauhdista puoli napsua pois ja alamäissä sitten annettiin koipien rullata vähän reippaammin. Tämä taktiikka sai maalissa palautetta useamman juoksijan tullessa kiittelemään hyvästä vauhdinjaosta. Se on muuten se juoksun paras hetki.
 |
| Mikko stressaa, ennen lähtöä. Anni on TAAS hukassa. ;) |
Pika-analyysi juoksusta ja omasta kehityksestä:
Pidän itseäni kehittyvänä harrastelijajuoksijana jonka parhaat vuodet ovat vielä edessä (optimisti? Joo. Epärealistinen? Who knows). Ambitioni on enemmän matkan, kuin vauhdin kehittämisessä. Tästä johtuen ajalliset ennätykset on verrattain vaatimattomia. Aiemman puolimaratonin ennätykseni olen juossut tasan kaksi vuotta sitten myöskin Ruissalossa. Sykemittarin dataa tuolta vuodelta tutkimalla voidaan lausua että juoksin reilut puolitoista tuntia lähellä kuntoni omia maksimeja, loppuajan ollessa 18 sekunnin verran yli 1:40. Tänä vuonna juoksin - samaisen mittarin mukaan - lähellä omaa max vauhtiani reilun minuutin ajan, loppuajan ollessa nettona 01:39:50 (oma ennätys). Aika ei parantunut paljoa, tämä luonnollisesti johtui jänikselle asetetusta tavoitteesta. Viimeiset metrit kävelin maaliin että päätyisin asetettuun aikaan. Ei ehkä tyylikkäin lopetus juoksulle, mutta ah kun kello tykkää!
Ai niin: Tämän vuoden juoksussa max syke oli matalampi kuin tuon kaksi vuotta sitten juostun edellisen ennätyksen keskisyke. Kehitys kehittyy! Hatunnosto Vauhtisammakoiden Mikolle ja Annille, kuin myös muille juoksukoulun vetäjille. Satunnaisista ja vakiintuneista lenkkikavereista puhumattakaan. Kova työ kantaa hedelmää.
 |
| Puolisekopäisenä starttia odottamassa |
Seuraava postaus liittynee kauden päätavoitteeseen eli Vaarojan maratoniin ja siellä juostavaan 87 kilometrin tapahtumaan. Poluilla tietysti.
Until then #livemore
Kommentit
Lähetä kommentti