Follow the white rabbit @ Paavo Nurmi marathon 2016

Paavo Nurmi maraton on juostu ja juhannuskin on enää vain kaunis muisto. Suvi oli siinä. Hiipuvan kesän muistoksi ajattelin näpytellä muutaman rivin juoksusta ja siitä miten itse valmistauduin helteiselle 42 kilometrin koitokselle.

Ruokaympyrän jämät eli ruokakvartaali su aamiaisella

Kuluneella viikolla jännitettiin sääennusteita. Lähteestä riippuen kisaan oli tyrkyllä täyttä aurinkoa, semipilvistä ja ajoittaisia vesikuuroja. Yhteinen tekijä näille meterolordien hengentuotteille oli lämpötila: Kuumaa pukkaa! Kaikkihan tietää että aina pitää juoda. Kuumalla kelillä pitää juoda enemmän ja kuumalla kelillä juostessa juodaan vaan entistä enemmän. Helppoa! No ei. Kisassa nähtyjen ambulanssien ja selällään ensiaputeltassa lepäävien osallistujien perusteella - sairaalakuvista puhumattakaan - tohdin lausua että kokemuksella ja valmistautumisella on merkitystä myös pitkän matkan juoksussa.

Kävin perjantaina aamulla uimassa ja siinä ohessa lipittelin poretableteista rakentuvaa High5 brandin taikajuomaa (kuva alla). Kyseessä on elektrolyyttivalmiste joka soveltuu kisaa edeltävään nesteytykseen, tämä ei siis ole perinteinen hiilareita sisältävä urheilujuoma. Sisältää 0 kaloria. Päivittäin juodun veden lisäksi join näitä pari 0.75 pullollista ja la aamuna vielä yhden. Määrä ei kuitenkaan ollut riittävä, tai sitten muu juominen jäi turhan vähälle. Kisan lähtöviivalla päällimmäinen tunne oli jano. Lupaava alku.

Vähän ennen starttia sammakkojäniksistä otettiin ryhmäpotretti. Itse tietysti myöhästyin tästä kun hyvää hyvyyttäni jumitin sisätiloissa (vieraan) ilmapallon vaihtina. En mainitse syyllisen nimeä, mutta tuntekoot hän piston sydänalassaan! :) Poseerausten jälkeen lähtökarsinaan suunnilleen järjelliseen paikkaan ja starttia odottelemaan. Kisajännitystä oli ilmassa, ainakin niillä muutamalla ihmisellä joita ennen lähtöä ehdin haastattelemaan. Olin myös saanut ihka ensimmäisen fanin, tiedoksi hänelle että kyllä mulle voi tulla ihan kasvotusten juttelemaan. ;)

Just add water

Kello käyntiin startista ja massa lähti hiljakseen lonnimaan eteenpäin kohtin keskiaikamarkkinoita. Jokaisella jäniksellä oli selkään kiinnitettynä tavoiteaikaa indikoiva lappunen, samat numerot toistuivat mukana olleissa ilmapalloissa. Noin viidennen juoksuaskeleen kohdalla niskassa roikkuva metrin halkaisijaltaan oleva kaasuilmapallo alkoi riepomaan ja mielessä kävi nyörin katkaisu, vaikka sitten puremalla. Maltoin kuitenkin mieleni. Juoksun reittiä oli tälle vuodelle muutettu niin että matkaa taitetiin myös Yliopistonkadulla. Hieno fiilis juosta ihmisten keskellä aivan ydinkeskustassa. Mutta se prkleen ilmapallo... Onneksi olin sitonut sen tiukkaaan vyötäisilleni ja solmujen avaaminen juostessa oli osapuilleen mahdotonta. Kanssajäniksenä juossut Joonas tarjosi auttavan käden ja piti huolta rimpuilevasta ilmapallosta sillä aikaa kun itse tupeksin umpisolmujen kanssa. Portsassa mielipaha helpotti kun sain solmut auki ja ojensin pallon pienelle katsojalle. Yhden tuska on toisen ilo. Jalat vei kohti Ruissaloa, askel oli kevyt ja väkeä riitti. Lämmön lisäksi ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.

Ensimmäinen visiitti Ruissaloon meni oppikirjan mukaisesti, jokaisella juoma-asemalla mukillinen vettä ja mukillinen urheilujuomaa. Yritin myös komentaa muita juoksijoita karjumalla vertahyytävästi: "Kaikki juovat." En tiedä uskoiko kukaan, mutta uskoisin että ensi kerralla muistavat. Kierroksen lähestyessä loppuaan reitti vei pitkin Läntistä Rantakatua. Myllysillan ali juostuamme katuun mätkähti - sananmukaisesti - aikuisempi katsoja. Mahdollisesti helteen uuvuttama pappa kompastui jalkoihinsa ja kaatui maahan. Mitä tekee pieteetillä toimeensa suhtautuva altruistinen jänis-sammakko-eläinhirviö? Saman kuin (miltei) kuka tahansa eli heittää U-käännöksen ja käy auttamassa papparaisen takaisin jaloilleen tarkistaen samalla että kaikki oli hyvin. Lähimmäisestä tulee pitää huolta. Käsijarru pois päältä ja rennolla nelosen kilometrivauhdilla juoksemaan letkaa kiinni. Asia joka ihmetytti, oli se ettei kukaan katsojista tehnyt elettäkään naamallaan maassa pitkin pituuttaan makaavaa herraa auttaakseen.

Puolikkaan juoksijat lähetettiin huimaan loppukiriin, kotvaa myöhemmin 21.1 kilometriä oli täynnä ja täysmatkalla olleet jatkoivat Linnankatua pitkin toistamiseen kohti Ruissaloa. Kuten myös aiempina vuosina, verrattain tasainen Ruissalon reitti muuttuu toisella kierroksella todelliseksi mäkimaastoksi. Mittarin näyttäessä kolmeakymppiä (sekä lämpö-, että matkamittari), alkoi itse kunkin mielessä siintää palkintona odottava pizza ja olut. Maratonin jälkimmäisellä puolikkaalla reitin kääntöpaikkaa oli hilattu ensimmäistä kierrosta kauemmas, tämä pieni kukkanen reitin suunnittelussa aiheutti ohutta mutinaa vielä letkassa olleiden kesken. 31 kilometrin kohdalla kääntöpaikka kuitenkin saavutettiin ja matka kohti maalia voi alkaa. Tässä vaiheessa taisin hölkkäillä jotakuinkin yksin, eikä loppumatkalla tsempattavia paljoa näkynyt. Toivottavasti kuitenkin joku sai selässä näkyvästä 3:45:00 numerosta lisää virtaa ja raahattua itsensä maaliin asti. 

Buffi jäi reppuun, hikinauha kotiin. Hyvin oli asioita mietitty.

Jänisjuoksulle asetettuun tavoiteaikaan päästäkseni viimeinen suoranpätkä eli Aurasillalta maaliin meni 4:10 kilometrivauhtia, tavoitevauhdin ollessa 5:19. Vauhteihin perehtymättömille tiedoksi että jos tarvitaan moinen loppukiri niin jotain on matkalla mennyt persiilleen. Järjestäjät saavat varmasti palautetta kilometrikylttien sijoittelusta, joten en pureudu aiheeseen sen enempää. Oma maratonin loppuika 3.45.01 (brutto), eli sekunnin yli sen mitä lähdettiin tavoittelemaan. Jos pelkästään aikaa käyttää mittarina niin päivän reippailu meni aivan tuubiin, mutta juoksun jälkeiset fiilikset poikkesi melkoisesti vuoden takaisesta. Ilmeisen lämmin keli verotti perässä juosseiden määrää ja kun Joonas joutui heittämään pyyhkeen kehään 30 kilometrin kohdalla, niin melkoisen yksinäistä jolkottamista oli tuo eilinen tapahtuma. Koko ajan tuli kuitenkin pitää mielessä että juoksulla oli tavoiteaika, eli mihinkään yltiöpäiseen kiihdyttelyyn ei voinut lähteä. Ainakin yksi mukana juossut nuori herra teki ennätyksensä raskaasta kelistä huolimatta, onnittelut hänelle hienosta suorituksesta! 

Kuva: Jenni L

Kävin äsken fillarilla pyörittelemässä lyhyen lenkin. Kävellessä jalat sanoo että jotain on tehty, mutta kampien pyörittäminen sujuu moitteetta. Joten eipä tuo maratonin hölkkääminen nykykunnolla ole järin suuri uroteko, eikä juuri muutenkaan. Olin tosin oman sarjani yhdeksäs. Onneksi oli lämmin. 

Nyt tekisi mieli testata mihin oma kunto riittäisi, mutta treenataan vähän ensin. Hölkkääjä numero 197 päättää. Täältä tähän.

#livemore