Bodom Trail 2016
Jos ei hikeä helatorstaina niin elokuussa ainakin. Tämä Turun Sirkkalankadulta toukokuun 4. pvä vuonna 2016 alkunsa saanut kansanviisaus toimi allekirjoittaneen henkilökohtaisena merkkivalona valmistautuessani Espoon Pirttimäen ympäristön metsissä järjestettävään Bodom Trail juoksuun. Sääennuste lupasi torstaille täyttä auringonpaistetta ja lämpötilan uhattiin huitelevan 20 asteen kulmilla, joten hikisiä hetkiä oli odotettavissa. Edellytykset suureen urheilujuhlaan olivat täten mitä parhaimmat. Olen jo aiemmin blogissa maininnut, että kyseinen eventti on oman juoksuharrastukseni ensimmäinen todellinen polkujuoksutapahtuma, jossa matka kellotetaan ihan virallisesti ja pisin metsiä kirmaa samanaikaisesti satoja muita lajiin hurahtaneita. Tällä vuodelle kisaan oli saatu mahdutettua lisää osallistujia, mutta silti tapahtuma myytiin loppuun reilussa vuorokaudessa. Itse olin poikkeuksellisesti ajoissa liikenteessä eikä ongelmia ilmoittautumisen suhteen ilmennyt.
Valmistautuminen kisaan oli totutun leppoisaa: Edellisenä perjantaina reippaampi 22 kilometriä Turun Ruissalon poluilla, wappu kiireetöntä chillailua Tampereella, maanantaina palauteltiin viikonlopusta kävelylenkin merkeissä ja tiistaina jatkettiin uimahallissa. Kisan aattona eli keskiviikkona valmistelut etenivät totutun jännittyneesti; istuskelin pitkin poikin aurinkoista Turun jokirantaa ja yliopistonmäkeä jutellen mukavia vastaan sattuneille tutuille. Illalla aloin sitten pohtimaan että josko olisi syytä suorittaa jonkinmoinen varautuminen varhaiseen starttiin. Kamat kasaan, ruokaa suuhun ja stressaaminen esivalmistelujen osalta oli siinä.
Kengät ja sukat oli rivossa kunnossa. Pirttimäen ympäristön suoalueiden biodiversiteetti huolestuttaa valveutunutta kansalaista. Tämän lisäksi pelkästään omiin kenkiin ja sukkiin tarttuneen turpeen määrällä lämmittäisi keskisuurta kasvihuonetta sen puolen vuotta, ainakin jos talvi on leuto. :)
Iltavirkun herätyskello alkoi soittamaan sulosäveliään klo 05.45. Yök. Nopea aamupala, viimeiset välttämättömyydet reppuun, ukko pihalle einen verran ennen seiskaa ja autolla huristellen hakemaan matkustajaluettelosta puuttuvia jäseniä. Kello 6.59 automobiilin nokka käännettin suunnitelmaan mukaisesti kohti Espoota. Koko matkan jatkuneen juoksusta puhumisen keskeytti vain takapenkiltä kuulunut kitinä. Siellä oli kuulemma liian kuuma ja ahdasta, penkitkin oli muotoiltu huonosti. "Onks vielä pitkä matka?". Kyllähän te tämän jutun tiedätte...
Perillä oltiin hyvissä ajoin. Aina haasteellinen hakaneula-numerolappu-älykkyys-kiinnitys-näppäryystesti sujui tällä kertaa virheettömästi joten tekosyyt urotöiden välttelyihin olivat kaikin puolin vähissä. Tästä suurin kiitos tietysti järjestäjien tilaamalle, osapuilleen helteiselle kelille. Hyvin oli asiat hoidettu. Juoksukamat päälle, alkuverryttelyt pohjiksi ja karsinaan odottamaan oman ryhmän lähtöä. Kuuma ryhmä starttasi poluille tasan kello kymmenen. Oma ryhmä, eli ryhmä numero kaksi starttasi viisi minuuttia myöhemmin. Ensimmäisen reilun kilometrin ajan järjestäjät juoksuttavat kutakin noin 200 hengen ihmislaumaa pitkin leveää ulkoilubaanaa. Tarkoituksena on saada juoksijoiden letkasta niin pitkä että poluilla kukin pystyy juoksemaan omaa vauhtiaan, eikä ahdistavia sumppuja muodostuisi. Isot pojat kehottivat reippailemaan alussa sellaista kyytiä että pääsee poluille letkan kärkipäässä. Kuuliaisena kansalaisena toimin ohjeiden mukaisesti. Itse juoksusta tai reitistä ei jäänyt sen suurempia tuntemuksia kuin että matka oli pitkä eikä kotia näkynyt. Sykkeet paukkui punaisella ja kivikon jälkeen tuli juurakko, paitsi jos ryynättiin suolla. Reitin haastellisuus oli kuitenkin tiedossa, joten ei valittamista. Ensimmäiset 12 kilometriä oli helpompaa ja jälkimmäinen 9 kilometrin osuus vastaavasti enemmän rypemistä. Yhden kerran löysin suosta oikeasti pehmeän kohdan ja vajosin hetteikköön polviani myöden. Samassa runnoin hieman toista säärtä. Valitettavasti tapahtumasta ei saatu taltioitua sen dramaattisempaa aineistoa. Matkan aikana ravitsin sielua ja ruhoa muutamalla geelillä ja noin litralla urheilujuomaa. Päivän kunto oli mikä oli, mutta olin sentään komiasti sadan parhaan joukossa!
Tapahtumasta jäi järjestelyjen osalta hyvät fiilikset. Edes suihkusta loppunut vesi ei saanut kenenkään mieltä ruttuun. Tai ainakin omalle kohdalle osui vain hymyileviä ihmisiä. Tarjoilut toimi moitteetta, syötävää & juotavaa riitti ja jo aiemmin mainittu aurinkoinen ilma helli juoksukansaa. Ainoa kohdalle osunut murhe oli oman polkujuoksukokemuksen vähäisyys, jonka seurauksena otin järjettömästi turpiin alamäissä. Tasaisella ja ylämäissä pärjäsin kanssakilpailijoille, mutta jokaisessa vähänkään teknisemmässä (ala)mäessä akkaa ja ukkoa hurjasteli ohitse vasemmalta ja oikealta. Kokemuksen lisääntyessä vauhtikin saattaisi kasvaa, mutta ainakin tällä erää menoa varjosti yletön varovaisuus. Kausi on avattu ja ura on avattu iloisilla mielin. Tästä jatketaan varhain aamulla huomenissa kun auto suunnataan Helsingin kaakkoispuolelle Santahaminaan. Ohjelmassa ei-ehkä-niin-yllättäen, juoksua.
Ai niin, oma loppuaika oli tuo 02:09:34. Ei mikään järjettömän kova suoritus, mutta taakse jäi muun muassa eräskin kovana triahtlonistina tunnettu ministerismies.
Täältä tähän.
EDIT: Sivuhuomautuksena vielä että taivallettu matka oli puolimaraton eli 21 kilometriä.
Valmistautuminen kisaan oli totutun leppoisaa: Edellisenä perjantaina reippaampi 22 kilometriä Turun Ruissalon poluilla, wappu kiireetöntä chillailua Tampereella, maanantaina palauteltiin viikonlopusta kävelylenkin merkeissä ja tiistaina jatkettiin uimahallissa. Kisan aattona eli keskiviikkona valmistelut etenivät totutun jännittyneesti; istuskelin pitkin poikin aurinkoista Turun jokirantaa ja yliopistonmäkeä jutellen mukavia vastaan sattuneille tutuille. Illalla aloin sitten pohtimaan että josko olisi syytä suorittaa jonkinmoinen varautuminen varhaiseen starttiin. Kamat kasaan, ruokaa suuhun ja stressaaminen esivalmistelujen osalta oli siinä.
Kengät ja sukat oli rivossa kunnossa. Pirttimäen ympäristön suoalueiden biodiversiteetti huolestuttaa valveutunutta kansalaista. Tämän lisäksi pelkästään omiin kenkiin ja sukkiin tarttuneen turpeen määrällä lämmittäisi keskisuurta kasvihuonetta sen puolen vuotta, ainakin jos talvi on leuto. :)
Kisapäivä
Iltavirkun herätyskello alkoi soittamaan sulosäveliään klo 05.45. Yök. Nopea aamupala, viimeiset välttämättömyydet reppuun, ukko pihalle einen verran ennen seiskaa ja autolla huristellen hakemaan matkustajaluettelosta puuttuvia jäseniä. Kello 6.59 automobiilin nokka käännettin suunnitelmaan mukaisesti kohti Espoota. Koko matkan jatkuneen juoksusta puhumisen keskeytti vain takapenkiltä kuulunut kitinä. Siellä oli kuulemma liian kuuma ja ahdasta, penkitkin oli muotoiltu huonosti. "Onks vielä pitkä matka?". Kyllähän te tämän jutun tiedätte...
Perillä oltiin hyvissä ajoin. Aina haasteellinen hakaneula-numerolappu-älykkyys-kiinnitys-näppäryystesti sujui tällä kertaa virheettömästi joten tekosyyt urotöiden välttelyihin olivat kaikin puolin vähissä. Tästä suurin kiitos tietysti järjestäjien tilaamalle, osapuilleen helteiselle kelille. Hyvin oli asiat hoidettu. Juoksukamat päälle, alkuverryttelyt pohjiksi ja karsinaan odottamaan oman ryhmän lähtöä. Kuuma ryhmä starttasi poluille tasan kello kymmenen. Oma ryhmä, eli ryhmä numero kaksi starttasi viisi minuuttia myöhemmin. Ensimmäisen reilun kilometrin ajan järjestäjät juoksuttavat kutakin noin 200 hengen ihmislaumaa pitkin leveää ulkoilubaanaa. Tarkoituksena on saada juoksijoiden letkasta niin pitkä että poluilla kukin pystyy juoksemaan omaa vauhtiaan, eikä ahdistavia sumppuja muodostuisi. Isot pojat kehottivat reippailemaan alussa sellaista kyytiä että pääsee poluille letkan kärkipäässä. Kuuliaisena kansalaisena toimin ohjeiden mukaisesti. Itse juoksusta tai reitistä ei jäänyt sen suurempia tuntemuksia kuin että matka oli pitkä eikä kotia näkynyt. Sykkeet paukkui punaisella ja kivikon jälkeen tuli juurakko, paitsi jos ryynättiin suolla. Reitin haastellisuus oli kuitenkin tiedossa, joten ei valittamista. Ensimmäiset 12 kilometriä oli helpompaa ja jälkimmäinen 9 kilometrin osuus vastaavasti enemmän rypemistä. Yhden kerran löysin suosta oikeasti pehmeän kohdan ja vajosin hetteikköön polviani myöden. Samassa runnoin hieman toista säärtä. Valitettavasti tapahtumasta ei saatu taltioitua sen dramaattisempaa aineistoa. Matkan aikana ravitsin sielua ja ruhoa muutamalla geelillä ja noin litralla urheilujuomaa. Päivän kunto oli mikä oli, mutta olin sentään komiasti sadan parhaan joukossa!
Summeeraus
Tapahtumasta jäi järjestelyjen osalta hyvät fiilikset. Edes suihkusta loppunut vesi ei saanut kenenkään mieltä ruttuun. Tai ainakin omalle kohdalle osui vain hymyileviä ihmisiä. Tarjoilut toimi moitteetta, syötävää & juotavaa riitti ja jo aiemmin mainittu aurinkoinen ilma helli juoksukansaa. Ainoa kohdalle osunut murhe oli oman polkujuoksukokemuksen vähäisyys, jonka seurauksena otin järjettömästi turpiin alamäissä. Tasaisella ja ylämäissä pärjäsin kanssakilpailijoille, mutta jokaisessa vähänkään teknisemmässä (ala)mäessä akkaa ja ukkoa hurjasteli ohitse vasemmalta ja oikealta. Kokemuksen lisääntyessä vauhtikin saattaisi kasvaa, mutta ainakin tällä erää menoa varjosti yletön varovaisuus. Kausi on avattu ja ura on avattu iloisilla mielin. Tästä jatketaan varhain aamulla huomenissa kun auto suunnataan Helsingin kaakkoispuolelle Santahaminaan. Ohjelmassa ei-ehkä-niin-yllättäen, juoksua.
Ai niin, oma loppuaika oli tuo 02:09:34. Ei mikään järjettömän kova suoritus, mutta taakse jäi muun muassa eräskin kovana triahtlonistina tunnettu ministerismies.
Täältä tähän.
EDIT: Sivuhuomautuksena vielä että taivallettu matka oli puolimaraton eli 21 kilometriä.
Kommentit
Lähetä kommentti