Onks pakko syödä jos ei oo nälkä?

Reilu kolmekymmentä vuotta piti elää ennen kuin aloin miettimään omaa syömistä, tai tarkemmin ruokavaliota. No joo, kyllähän jokaisesta ämyristä on vuosikymmenet tuutattu faktaa monipuolisesta ravinnosta ja sen tärkeydestä, mutta kukapa meistä nuorena ja kuolemattomana uhraa ajatustakaan tulevaisuudelle.

En luonnollisestikaan muista vuosia ihan tarkkaan, joten viskon lukuja näppäimistöltä parin vuoden marginaaleilla. Oman tilan tiedostamisen syntyhetkellä, about kahdeksan vuotta sitten, painoin 82 kiloa. Onko se sitten parhaimmillaan vai pahimmillaan, riippuu näkökulmasta. No, eihän se 180 senttiselle normaalille miehelle mikään katastrofi ole, mutta kun lihasmassaa ei juurikaan ole ruhooni siunaantunut, niin olihan siinä sitä rasvaa ihan riittämiin. Jonkinlainen herääminen tapahtui vetäessäni elämäni ensimmäiset XL-kokoiset pyöräilytrikoot jalkaan. Peilistä vastaan tuijottava maitovalaan muodot omaava MAMIL aiheutti sellaisen raapaisun sydänalassa että jotain oli tehtävä. Tuossa vaiheessa elämää liikuntaharrastus == golf. Ja tunnetusti golfia pelataan Suomessa vain kesäisin. Lisäksi ainoastaan rohkeimmat lajin puolestapuhujat keksivät väittää että kunto kohoaisi maleksimalla neljässä tunnissa vajaa kymmenen kilometriä. Toki siinä ohessa pitää saada muhkeat < 46 grammaa painava pallo 18 reikään. Mutta se golfista, summeerattuna: Tuona aikana liikuntaharrastukseni ei siis ollut kovinkaan aktiivista.  Ympärivuotinen hyötyliikunta rajoittui kotoa tallille (50m) ja duunissa parkkihallista toimiston ovelle (100m) kävelyyn. Toki päivän mittaan käveltiin Merikaareen tai Kiilaan syömään, riippuen siitä missä sitä pizzaa kulloinkin oli tarjolla.

Ja takaisin ruotuun. Ukko oli möhkö, ei liikkunut ja söi pizzaa & karkkia. Mikä ratkaisuksi? Lähdin testaamaan mokomaa: Pidetään ruokavalio ennallaan, ostetaan (vuosien saatossa) aina vaan lisää fillareita ja poljetaan niitä kiivaasti. Mitä siitä seuraa? Läski katoaa, painoa putoaa, mutta lihaksia ei ilmaannu koska pääosa suusta sisään kipattava tavara on höttö-hiilaria. Seuraa uusia murhieita (kuva alla).

Muutamassa vuodessa generoitiin toisenlainen ongelma

Ruokavaliota piti oikeasti fiilata vähemmille hiilihydraateille & lisätä proteiinin määrää. Raejuusto, liha ja rahka, tervetuloa. Haribon Matador Mix 800g laatikosta tarjoiltuna, tervemenoa. Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin vaa'alla käydessäni viisari pysähtyi vajaan 70 kilon lukemiin, eikä painon tarvitse tuosta pudota enää yhtään. Onneksi en nykyisin omista vaakaa, muutoin lievään neuroottisuuteen taipuvainen mieleni saattaisi järkkyä. InBody mittauksen mukaan rasvaprosentti oli puolisen vuotta sitten 14.6%, viimeisessä mittauksessa se oli pudonnut lisää ollen jossain 12% tienoilla. Positiivista on että vaikka paino oli edelleen pudonnut, niin lihasmassaa oli tullut hyppysellisen lisää, kirvestä ei täten pidä kaivoon heittämän.

Hankkeen kolmannen iteraation - parisen viikkoa sitten keksityn selvitystyön kunnianhimoisena tavoitteena oli saada parempi ymmärrys omasta syömisestä ja tämän tiedon avulla edelleen parantaa omaa jaksamista, auttaa kroppaa ylläpitämään niitä vähäisiä lihaksia ja mikä tärkeintä, pysäyttää painon putoaminen.

Olkapää!

Ruoka

Paloin halusta kirjoittaa otsikoksi tuohon ylle sanan: "ruokavalio". Mutta enhän minä mistään ruokavalioista mitään ymmärrä, puhutaan siis tuttavallisemmin siitä mitä syön. Punainen liha ei juurikaan kuulu päivittäiseen ruokavaliooni. Kanaa ja kalkkunaa tulee syötyä useinkin, kalaa valitettavan harvoin. Kalan vähäisyyteen ei oikeastaan ole hyvää syytä, enkä äkkiseltään keksi edes huonoja syitä tai selityksiä. Se ei vaan jostain syystä osu kaupassa ostoskoriin. Helppoja hiilareita haalin syömällä muun muassa tummaa riisiä ja Lidlin gluteenitonta pastaa (maissijauho, kikhernejauho, emulgointiaine). Kasviksia tietysti liian vähän, mutta ongelma on tiedossa ja ehkä siihen tulee jonain päivänä muutos. 

Olen nyt viikon seurannut testimielessä mitä suuhun tulee laitettua. Seurantaa varten törsäsin kaksi euroa erääseen kotimaiseen palveluun jonka avulla pystyy pitämään ruokapäiväkirjaa gramman tarkkuudella. Seurantajakson aikana jokainen ruoan murunen on siis piipahtanut vaa'alla ennen suuhun joutumistaan. Viikon annin voi summeerata seuraavasti:

1. Jokaisen suupalan punnitseminen ja kirjaaminen on ihan julmetun työlästä. En aio jatkaa harjoitusta tämän viikon jälkeen.
2. Syön kohtuullisen monipuolisesti, mutta auttamatta liian vähän. Ei ihme että paino putoaa ja olo on satunnaisesti melko hutera. 
3. Tiettyjä hivenaineita ja vitamiineja en syö tarpeeksi. Tähän on jo haettu tukea apteekista.

Viikon mittaisen testin aikana kehitin itselleni uuden ongelman: Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän ravintoasioihin perehtyy, sitä vähemmän havaitsevan ymmärtäväni aiheesta. Itseopiskelun ongelmana on se että perusasioiden (useimmiten faktoja) lisäksi interwebbi on täynnä virheellistä ja ihmisten omiin mielipiteisiin & kokemuksiin perustuvaa mutu-fiilistelyä. Lähdekritiikki kunniaan! 

Lähden lenkille, mutta ensin sitä ruokaa.