Tapaninpäivän taaperrus

Paikallisen juoksijalauman epävirallisissa pikkujouluissa viime viikolla heitettiin ilmaan ajatus Tapaninpäiväksi plänätystä pitkästä lenkistä. Sidenote: Ammattikielellä puhutaan pitkiksestä, polkujuoksijat puhuu tietysti polkupitkiksestä. Polkujuoksu on sitä maastojuoksua, mutta koska trailrunning (polkujuoksua englanniksi) on nykyisin niin kamalan trendikästä niin sillä mennään. Kohteeksi oli valittu Kuhankuon alue Pöytyällä, vajaan 40 kilometrin päässä Turusta. Alueella risteilee kattava polkuverkosto, josta jokainen voi valita mieleisensä matkan ja vaatimustason. Lenkin primus motoreina toimineet juoksuaddiktit Emmi ja Miina olivat luonnollisesti arponeet päivän epistolaksi sen pisimmän reitin joka paikasta löytyy. Kyseessä oli 30 kilometrin mittainen Vajosuon vaellus -niminen rallattelu. Reitistön ylläpitäjien laatimassa kuvauksessa kyseiseen jotokseen suositellaan varaamaan kahden vuorokauden verran aikaa. En kyllä tiedä miten siihen saa tupeksittua kaksi päivää vaikka miten paljon maisemia ihailisi. Päätin lähteä mukaan testaamaan väitteen todenperäisyyttä. 

Jouluviikon alussa elinvoimaisena kukoistanut flunssa oli ilmeisesti onnistuttu nujertamaan 
suklaa-glögi-punaviinikuurilla. Chef tonttu oli valmis lähtemään poluille.

Tapaninpäivän aamulla - hieman kukonlaulun jälkeen - ystävälliset ladyt tulivat poimimaan minut kyytiin suoraan kotiovelta, jonka jälkeen kolmen hengen iskuryhmä suuntasi kohti Kuhankuonoa. Säämiehet lupailivat päiväksi auringonpaistetta, kovaa tuulta ja rapsakkaa nollan asteen lämpötilaa. Oli siis mitä parahin keli metsän suojassa tapahtuvaan juoksuun. Perillä, pakollisten alkujumppien jälkeen löydettiin oikean näköinen polunpää johon suhahdettiin kengät riemusta kiljuen. TÖKS. Lyhyen polunpätkän jälkeen tarjoiltiin piiiiitkä, monotoninen hiekkatiejuoksu. Kurvi vasempaan ja päästiin asiaan. 

Myöhemmin karttaa okulaarisesti observoimalla opimme, että kyseisen tienpätkän tilalle olisi ilmeisesti ollut tarjolla myös ehtaa polkua. Ensi kerralla olemme siis viisaampia reitin valinnan suhteen. 

Reitistön ylläpitäjät varoittelivat sosiaalisen median kautta että vesi saattaa olla 
paikoitellen noussut pitkospuille. Mistä ne mitään tietää?

Satunnainen juoksija pakkaa usein päälleen niin tuhdin vaatekerroksen että ylikuumeneminen uhkaa jossain vaiheessa lenkkiä. Oikeanlaisen varustuksen määrittely neljän tunnin ja reilun 30 kilometrin viileän kelin rypistykselle tuotti myös itselleni päänvaivaa. Housuiksi arvoin kesäiset 2XU kompressiotrikoot, yläkroppaa lämmitti kaksi pitkähihaista paitaa ja ohut tuulenpitävä takki. Jalkaan kompressiosukat ja Salomonin S-Lab Sense Ultra 4 SG:t. Lenkin alussa järven selän yli puhaltanut hyytävä viima yhdistettynä hetkelliseen lumipyryyn vahvisti oletuksen merinovillaisen aluspaidan tarpeellisuudesta. Eväät ja juotavat kulkivat uudessa Salomonin repussa.

  

Lämpömittari näytti 0 asteen lukemia, vesi samaa luokkaa

Kuten "Vajosuon vaellus" nimestä osaavampi saattaa päätellä, osa matkasta taivalletaan ihan rehdillä suomalaisella suolla jolla kulkeminen voi olla vaikeaa. Matkaa helpottamaan reitille on rakennettu kilometritolkulla pitkospuita ja kuten olettaa voi, niiden laatu vaihtelee täysin lahonneen ja juuri rakennetun välillä. Oheisissa kuvissa näkyvien puiden ainoa vika oli se että ne olivat muutaman sentin veden pinnan alapuolella. Tavallisissa sukissa ja kengissä liikkuessa 0-asteinen vesi tuntuu alkuun einen verran purevalta. Tarkoitus on kuitenkin edetä juoksemalla, joten hetkellinen kylmyys ei vaivannut jalkojen lämmetessä nopeasti. Itse juoksu ei poikkea mistään muusta poluilla tehdyistä lenkeistä: Märät juuret on liukkaita ja pehmeä maa on usein myös märkää. Vesikin on märkää, ja vaatteet. 

Matkalla lankututti

Pääasiassa syötiin ja höpötettiin, välillä käveltiin ja lankutettiin. Lopussa juostiin.

Kuten kuvista saattaa arvata, kovin suorituskeskeisesti ei oltu liikenteessä. 

Kolmekymmentä kilometriä pääosin metsäpolkua on muuten melkoisen pitkä taipale. Matkalle osuu ilahduttavasti koko(?) Etelä-Suomen "metsä"tyypit; oli kuivaa neulasränniä, upottavaa kuusimetsää, rehtiä kyntöpeltoa, ikivihreää sammalikkoa, teknisempää juurakkohelvettiä ja kivikkoa unohtamatta. Niin ja sitä suota, sitä oli. Jokaiselle siis jotain, oman maailmankuvan mukaisesti.

Teknisempi kohta Savojärven kierrossa

Matkalta löydettiin myös pyöreitä pitkospuita joiden käytettävyys ei saanut raadilta järin hyviä arvosanoja. Asiaa ei suoranaisesti helpottanut etteivät ne olleet kiinni missään vaan kelluivat suon pinnalla.

Lenkin lopulla ehdittiin paneutumaan myös kuvaamiseen

Summeeraus & alkuun sama valitusvirsi kuin aina ennenkin: Syksyn ja alkutalven juoksukilometrit ovat hyvistä keleistä huolimatta jääneet verrattain vähäisiksi. Tähän on vaikuttanut pitkään jatkunut flunssa, erinäiset jalkavaivat ja omalta osaltaan muut syyt. Säännöllinen harjoittelu on lipsunut enemmänkin satunnaiseksi lenkkeilyksi, liikunta ei vaan ole ollut riittävän korkealla prioriteetilla oman elämän tarkoitusta pohtiessa. Tästä huolimatta eilinen lenkki sujui hämmästyttävän vaivattomasti, kiitos rauhallisen vauhdinpidon, hyvän seuran ja joukossa vallinneen leppoisan asenteen. Kaikki ruokatauot pidettiin & välillä pysähdyttiin ihmettelemään ja kuvaamaan luonnon monimuotoisuutta.

Matkasta selvittiin alle kahden vuorokauden

Kenelle tällainen lenkki sitten sopii? Kenelle hyvänsä riittävän päättäväiselle ja kovakuntoiselle kansalaiselle. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä muutama asia: 1) Vaikka reitti on pääosin hyvin merkitty, oikeaa suuntaa piti arpoa pariin otteeseen. Lienee siis aiheellista pohtia olisiko syytä investoida 15 euron hintaiseen Kuhankuonon retkeilyreitistön karttaan. Itselläni oli mukana kaksi (tauotta) puhuvaa ja juoksevaa navigaattoria joiden avulla päästiin hyvin perille 2) Ota mukaan riittävästi syötävää ja juotavaa. Matka on pitkä ja lisäenergia on aina tervetullutta, eikä se suklaapatukka aurinkoisen suon laidalla muutenkaan kamalan pahalta maistunut. 3) Tähän aikaan vuodesta päivä on lyhyt ja pimeys tulee aikaisin. Navigointi pimeässä, vieraassa metsässä ilman otsalamppua ei kuulu ainakaan omiin suosikkiaktiviteetteihin. Lamppu ei paljoa repussa paina. 4) Sää voi muuttua nopeastikin. Eilen nähtiin sekä peilityyni järvi auringonpaisteessa, että lumimyrsky synkässä metsässä. Ja molempia vielä useampaan kertaan. Kerro myös perheellesi missä olet ja koska tulet. Puhelin tietysti mukaan.

Ai niin, mukana olleet eväät:

• Litra vettä (kaikki ei mennyt)
• Kolme banaania
• Massiivinen 37 gramman Fazerin suklaapatukka herkutteluun
• 100 grammaa Maxim instant energy -geeliä

Paljon muutakin oli reppuun pakattu, mutta yllä olevalla kattauksella mentiin. Ilmeisesti kahden edellisen päivän tuhti tankkaus auttoi jaksamaan, eväät ei nimittäin kovin montaa sataa kaloria sisältäneet.

Eihän siellä oikeasti niin kamalan kamalaa ollut. Kaikkiaan hieno kokemus kaltaiselleni city-sedälle, jolle elämä Ohikulkutien tuolla puolen on eksoottista. Kiitos juoksuseuralle opastuksesta & siitä että pääsin reissuun mukaan. Vielä jäi nälkää.

Täältä tähän.

-Jari-