14. elokuuta 2015

Eräänä elokuisena lauantaina Turun Vartiovuorenmäellä

Juoksukauden leikkimielinen(?) huipentuma eli Vartiovuoren Gorilla kilpailu ravattiin - nimensä mukaisesti - Turun Vartiovuorenmäellä lauantaina 8. elokuuta. Kisassa juostaan kahden tunnin ajan noin 600 metrin mittaista reittiä. Kierros pitää sisällään jyrkähkön nousuosion joka koostuu 144 portaasta, sekä laskuosuuden jossa helposti juostavan alamäen lisäksi lönkytellään myös parikytä porrasta alaspäin. Huoltopiste ja kierroslaskenta oli järjestetty varjoon portaiden yläpäähän. 

Pakollinen selfieräpsy

Oma valmistautuminen kisaan oli jotakuinkin onnistunut; Vauhtisammakon juoksukoulun treeneissä oli painettu tunnollisesti päivän kunnon mukaisesti, fillariakin oli poljettu - joskin valitettavan vähän. Edellinen juoksuharjoitus oli saman viikon maanantaina suoritettu Vauhtisammakko Tough Viking -tekniikkatreeni. Omat ennakko-odotukset olivat siis varovaisen optimistiset, joskin odotin että edelliseltä vuodelta tuttu podiumin kolmospaikka olisi varattu minulle. Pari päivää ennen kisaa otin rennosti fillaria polkien ja epätyypillisen lämpimistä kesäpäivistä nauttien.


Vartiovuoren Gorilla - tuo himoittu kiertopalkinto

Startin tapahduttua koko kymmenhenkinen lauma pyrähti liikkeelle karkeasti arvioiden - täysiä (itsellä ensimmäinen kilometri koko kisan nopein), ei tietoakaan leppoisasta tai toverillisesta hengestä. Otin paikkani jotakuinkin letkan puolestavälistä ja lähdin pieteetillä rakentamaan omaa suoritustani. Viime vuodesta opitun mukaisesti alamäet rullattiin niin kovaa kuin oma juoksutekniikka antoi myöden, ylämäkiosuudella säästeltiin paukkuja ja edettiin rauhallisemmin.  

Melko nopeasti ennakkosuosit Teemu ja Eetu karkasivat horisonttiin, itse jatkoin tasaista etenemistäni kolmannella sijalla. Rutiinit palasivat mieleen nopeasti: Ylämäet rauhassa, alamäet rennon kovaa, juotavaa joka toisella kierroksella, muka-hauskojen kannustusten huutelua ohitettaville. Sitten se tapahtui, Eetu pölähti kierroksella ohi varsin lennokkaalla askeleella. Tässä vaiheessa taidettiin olla noin tunnin kohdalla eli kisan puolivälissä. Oma juoksu ei todellakaan tuntunut lennokkaalta ja jonkinmoista hyytymistä oli aistittavissa korvien välissä. Taisin jopa raportoida tilanteesta kierroslaskennasta vastanneelle Minna H:lle. Tuttuun tapaan Minna ei ottanut negatiivisuutta kuuleviin korviinsa ja kannusti minut matkaan seuraavalla kierrokselle.

Tässä vaiheessa olin toisena tai kolmantena. Juoksijan hymy paljastaa ettei tunnu missään

Hiljalleen fiilikset kohosivat, juoksu alkoi taas kulkea ja huomasin ettei kakkosena juossut Teemu saanut minua kierroksella kiinni, myöskään kärki (Eetu) ei päässyt enempää karkuun. Päinvastoin, porrasosuuksilla sain Eetua hiljalleen kiinni, kun taas alamäkeen mentiin kovaa kyytiä mutta samaa vauhtia. Vähän myöhemmin havaitsin ohittaneeni Eetun ja nousseeni kärjen kanssa samalle kierrokselle. Hämmästyksekseni Eetu jäi taakse, ylämäkeen portaita kavutessani sain järkytyksekseni vielä Teemunkin kiinni. Huollossa urheilujuomaa, suullinen sitruunalimaa (kiitos Anni Liukka mielikuvasta) ja helvetillistä kyytiä alamäkeen rukoillen ettei tuo kuluvana vuonna alppikauriin hommiakin menestyksekkäästi hoitanut herrasmies pysyisi peesissä.


Toinen ennakkosuosikeista, kova
Ja se toinenkin, yhtä kova. Vuoden 2014 Gorilla


Mistähän nimi 'porrashelvetti'? 

Yhdellä ei tunnu missään...

...kun taas toisilla alkaa jo painamaan


Olin siis kakkospaikalla, juoksu kulki, energiaa ja nestettä riitti, olin voimain tunnossa joten aloin tunkkaisessa mielessäni jopa puntaroimaan voittomahdollisuuksiani. Kahden tunnin aikaraja lähestyi kuitenkin uhkaavasti eikä kisan ykkösmiestä näkynyt missään. Onnekseni Minna huuteli väliaikatiedotuksia ja pian näinkin kärjen n. 200 metrin mittaisen Uudenmaankadun pätkän toisessa päässä. Lähetin tilauksen jaloilleni: Lisää vauhtia perkele! Seuraavalla kierroksella ero 100m, sitä seuraavalla kerralla huollossa tasatilanne.

Leppoisasti rullaten alamäkeen
Ei tunnu missään vai lasittunut katse? :D

Kisa oli melkein finaalissa, arvelin että jos vielä yhden kierroksen rypistäisin kovaa kyytiä niin vauhti saattaisi riittää ykköspalkinnon kotiin viemiseen. Pari harppausta rappusia ja jälleen alamäen kimppuun. Tiesin Eetun tulevan alamäet kovaa, joten koitin palautella mieleen Vauhtisammakoiden tekniikkaoppeja ja rullata rennosti korkealla kadenssilla. Taakseni en uskaltanut katsoa, sehän tunnetusti on heikkouden merkki, vaan ravasin koko matkan Tähtitornilta reitin alimpaan kohtaan eli Uudenmaankadun alapäähän taakseni kurkkimatta. Vielä viimeiset portaat ja tuo himoittu kiertopalkinto päätyisi paraatipaikalle ikkunalaudalleni. Viimeistä kertaa noita 144 porrasta könytessäni kuulin Eetun puuskuttavan lähellä - omat sykkeet yli 190 - mutta en aikonut luovuttaa. Ylätasanne, maaliviiva, aplodit muilta kilpailijoilta. Olin ykkönen!

Gorilla on selätetty. Kauan eläköön Gorilla!



Tilastoa:
2 tuntia, 18.9km, avg HR 170, max HR 191, nousua 924m, kapuamista 4400 porrasta. Max pace noin puolentoista tunnin kohdalla alamäkeen 3:28

Tulokset:
1. Jari 31 kierrosta
2. Eetu 31 kierrosta
3. Teemu 30 kierrosta

Kaikkiaan mainio tapa treffata samanhenkisiä, enemmän tai vähemmän tuttuja kerran vuodessa. Juoksun jälkeinen ryhmäpotretti antaisi osviittaa siitä että muutkin viihtyivät. Näihin tunnelmiin. Nähdään taas ensi vuonna!

Kuvat: Tommi Jansson & Janne Peippo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti