13. kesäkuuta 2016

Vajosuon vaellus - hölkkää heikkohermoisille

Muutaman viikon kestäneen alkukesän ruuhkan jälkeen kalenterista onnistuttiin löytämään kaikille sopiva tyhjä päivä. Tilaisuus käytettiin välittömästi hyväksi ja lauantaina 11.6. klo 09.00 arvovaltainen nelihenkinen retkikunta hyppäsikin jälleen autoon ja lähti huristelemaan kohti Kuhankuonoa. Kesäkuisen aamun lämpötila huiteli rempseissä double digit (11 astetta) lukemissa. Koska Turussa paistoi aurinko, oli juoksuvaatetukseksi pääosin valikoitunut t-mallista paitaa ja lyhkäistä lahjetta. 40 kilometrin siirtymän aikana aprikoitiin puoliääneen (taas kerran) että onpas taivaalla mustia pilviä, olisi saattanut olla fiksua ottaa lämmintä vaatetta mukaan. Tämä samainen keskustelu ollaan käyty myös aiemmilla kerroilla, mitään ei oltu opittu.

Citysetä on niin tohkeissaan suomaisemista, että niitä on pakko tunkea kasapäin oheen. Hyvä vai huono asia? Riippuu näkökulmasta. Jatketaan...

Se on siinä. Mutta onko kyseessä korpi, räme, neva vai letto? 

Jos haluat pysyä kärryillä mistä seuraavaksi jorinoin, klinkkiä klikkaamlla saat Vajosuon vaelluksen reitin auki selaimeesi: http://bit.ly/1FERyap

Liikkeelle lähdettiin Savojärjen kaakkoislaidan parkkikselta. Tarkoitus oli kiertää kyseinen plutakko pohjoisen puolelta ja jatkaa pitkin Pukkipalon reittiä. Tämän jälkeen megaoptimistisena haaveena oli päätyä oikeaan paikkaan oikealle reitille. Suunnitelma oli virheetön, vaan toteutus pannahinen ontui. Päädyttiin joksilteen väärään lokaatioon ja traumaattinen viiden kilometrin hiekkatiejolkottelu oli edessä. Taas kerran. Viime kerralla tätä kirottua vaellusta suorittaessa ryssittiin eri tavalla, silloin tie juostiin toiseen suuntaan. Jotain oli opittu? Paikalliset kutsuvat kirottuun vaellukseen elimellisenä osana kuuluvaa tietä nimellä "Saksalantie." En ymmärrä miksi. Sadateltava tie kuvaisi käyttötapaa huomattavasti paremmin.

Reilumpaa laituria. Mallit olivat kuvaajaa nopeampia.


Varren päässä kasvavia trasselituppoja löytyi alueen kaikilta soilta. Mikähän idea niissäkin?

Puolen tunnin ja reilun viiden kilometrin tiesiirtymän jälkeen löydettiin vasemmalle osoittava, polun jatkoa indikoiva kyltti - sinne siis (tässä vaiheessa oli juostu 17.5km). Tämän jälkeen hommasta loppuu haaste kertakaikkiaan kokonaisuudessaan ja ainoat ongelmaksi luokiteltavat asiat olivat (in random order): Mitä syödä seuraavaksi, kuinka usein kehtaa pysähtyä ottamaan kuvia ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä; mistä helvetistä tuo järjetön hyttysmyrkyn käry tulee?!? Muutoin polut olivat puhdasta parhautta. Ainakin omasta mielestä. 

Ihan kaikki pätkät eivät kuitenkaan täyttäneet reittiä ylläpitävien tahojen tiukkoja kriteereitä ja edellisen visiitin jälkeen suolle olikin rakennettu uutta pitkosta melkoisella pieteetillä. Toki matkalle mahtui myös vaikeakulkuisempaa pätkää jossa remontti oli vielä kesken. Keskellä synkkää aarniometsää vastaan tupsahti ehta STOP -merkki. Merkin lisäkylttiin oli printterillä raapustettu "reitti suljettu" tyyppinen sanoma. Tämä aiheutti reilun sekunnin mietintätauon, jonka jälkeen kaiken kokenut eränkävijänelikkomme päätti ignoorata varoituskyltit. Hommasta selvittiin kunnialla, eikä yhtä verinaarmua dramaattisempaa traumaa koettu. Tai no, ohituskaistalla bermistä ulos pumpatessaan - mukana ollut oikea juoksija - Teemu astui syteen tai saveen. Uudet tossut olivat näin saaneet MuTAisen kasteensa. 


Dynamic duo somewhere in da woods



Teemun kehonkielestä voisi fiksumpi aistia jotain....

...lupasi kuitenkin lähteä mukaan toistekin
Kaikkiaan matkaan tärvättiin useampi tunti. Oman mittarini mukaan oltiin liikenteessä 3h 45min, kilometrejä kertyi tasan 34. Tiepätkät eivät kuuluneet kenenkään suosikkeihin ja kyseiset kilometrit hölkkäiltiin syvän hiljaisuuden vallitessa. Polkuosiot silkkaa nirvanaa.


Maisemia edelliseltä visiitiltä. 

Navigoinnin (my bad) lisäksi jotain mystistä oli pielessä myös omalla sukka/kenkärintamalla. Olen juossut kyseisellä Salomon S-Lab Sense Ultra 4SG & Zeropoint kompressiosukat -combolla lukuisia, pitempiäkin lenkkejä vailla pienintäkään ongelmaa. Tällä kertaa seitsemän varvasta kymmenestä oli sitä mieltä että hellempikin käsittely kelpaisi. Jokainen niistä tuli kuitenkin takaisin kotiin, joten eipä kait siitä sen enempää tarvitse olla huolissaan. Lokakuun alussa odottava reilumpi rypistys toki vaatisi sen että välineet toimisivat moitteetta. 

Salfie, S-Lab Salfie 

Olin pakannut reppuun hyväksi todettuja itselle toimivia eväitä: Kolme banaania, neljä High5 energiageeliä, kaksi energiapatukkaa ja hätävaraksi yhden lakritsipötkön. Taas kerran, eipä homma jäänyt eväiden määrästä kiinni. Kaksi banaania ja kolme geeliä siivittivät tossut autolta autolle. Keskellä suota koetun kollektiivisen euforian hetki kruunattiin pätkällä lakua. Toimi. Juotavan olin plantrannut Maximin urheilujuomajauhoista. Määrällisesti mukana kulki 2.5 litraa joka riitti mainiosti koko kierroksen ajaksi. 

All in all. Kelpo reissu kun ei ollut märkää, savista eikä edes lunta. Tulevia visiittejä varten pitänee taas kerran plarata karttaa entistä tarkemmin, Sadateltava tie tarjoaa epämiellyttäviä elämyksiä kerta toisensa jälkeen. Siitä pitää päästä eroon. Fiksua olisi myös muistaa että joka kerta kun Kuhiksella ollaan juostu, sääolosuhteet ovat vaihdelleet täysin aurinkoisesta vesi/räntä sateeseen. Takki mukaan.

Verta, mustelmia ja punaisia silmiä. Lokakuuta odotellessa. Täältä tähän.
#livemore