28. helmikuuta 2016

Kotirataultra - 50 km ilman hyvää syytä

Joskus joku onnellinen ihminen onnistuu tekemään itselleen epämieluisasta asiasta miellyttävän. Liikunnasta puhuttaessa yhdelle keino päästä muutokseen on lisääntynyt harjoittelu, toiselle oikea seura jolloin vertaistuki tekee puuhasta helpompaa, kun taas kolmas vain yksinkertaisesti päättää muuttaa omaa ajattelutapaansa. Jokaisessa on puolensa, mutta kukin aiemmin mainituista vaatii julmetun määrän mielenlujuutta. Moni meistä muistaa kouluaikojen liikuntatunnit, kuinka monella on mukavia muistoja yläasteen juoksulenkeiltä? Anyone? Arvasin.

Miten juoksusta sitten saisi mukavaa? Itse olen yrittänyt tehdä lajista miellyttävää harjoittelemalla säännöllisesti ja monipuolisesti. Syksyisiä vetoja Kakolanmäessä, pitkiä leppoisia lenkkejä talvisina viikonloppuina, varhaisaamun uupumukseen päätyviä porrashelvettejä, thrustereita kaatosateessa loppukesän ukkosmyrskyssä. Hiljalleen epämiellyttävä tunne muuttui neutraalin kautta positiiviseksi. Olin kenties muuttumassa pyöräilijästä juoksun harrastajaksi, ehkä jopa addiktiksi. Pelottavaa, mutta niin kovin piristävää. Tänä päivänä tilanne on eskaloitunut niin pahaksi, että voin sanoa että useimmiten juokseminen on kivaa. Ja kivoja asioita on kiva tehdä. Mitä pidempään, sen kivampaa? Eh...?

Kotirataultra

Olin aiemmin interwebistä lukenut konseptista nimeltä Kotirataultra, kyseessä on siis omaan ilmoitukseen perustuva 25 tai 50 kilometrin kävely- tai juoksutapahtuma. Ainoana sääntönä on että matka tulee edetä yhden vuorokauden aikana. Tai niin, kyllä niitä sääntöjä varmaan muitakin on, mutten jaksa lukea, saatikka näpytellä. Jos aihe kiinnostaa niin voit lukea lisää täältä - linkki. Eräs ystäväni - sellainen oikea juoksija, lausui: "25 kilometriä ei ole mikään ultra". Vaihtehdot oli siis vähissä, 50 kilometriä oli ainoa vaihtoehto.



Omaa kotirataultra -konseptia lähdettiin edistämään hyvissä ajoin ennen tätä päivää. Myöhemmin tässä postauksessa esiteltävät kaksi ihmistä olivat loogiset ja helpoimmat 'uhrit' mukaan värvättäväksi. Rekrytointi meni osapuilleen seuraavasti:

Minä: Juostaanko viikon päästä sunnuntaina 50 kilsaa niin että reitti koostuu viiteen kertaan kierrettävästä noin kymmenen kilometrin lenkistä. Huolto aina kun kierros tulee täyteen.

Uhri 1: Sopii

Uhri 2: Tottakai, mukana

That was way too easy! Sieluni ei kuitenkaan ollut kylläinen, vaan ahneuksissani pyrin haalimaan mukaan lisää väkeä tuntemastani heikkomielisestä, mutta lujaluontoisesta - helposti ylipuhuttavasta paikallisesta juoksijalaumasta. Mukaan lupautui kolme koviksena tunnettua juoksijaa, käytetään heistä salanimiä Anü, J0nas ja Tuoma5.

Oma valmistautuminen sujui vajaan parin viikon mittaisen infernaalisen man flu:n (redundanssi, man flu on aina infernaalinen) kylmissä kourissa. Veto pois, päätä särkee, nokka tukossa (paitsi silloin kun sitä juttua valui kuin hanasta), lihakset kipeänä. Parina edellisenä päivänä tuntemukset olivat kuitenkin parantuneet, joten päätin lähteä mukaan juoksuun.

Kuuden hengen iskuryhmä oli täten koossa, eväät hankittu, reitti plänätty. Tossut kiinni ja eikun menoksi. Vauhdiksi oli suunniteltu leppoisaa reilua 6 min/km vauhtia. Tuolla vauhdilla ollaan normipäivänä ihan reilusti PK alueella, joka onkin ainoa oikea sykealue tällaista matkaa juostessa.

Lähtötäpinöissä

Startti tapahtui suunnitellun mukaisesti Turun Hirvensalossa kello 11. Tien pinnat oli paikoitellen jäässä, mutta ajoissa tilattu kevättalven auringonpaiste tarrasi tien pintaan kuin kananpojan jauheliha vanhaan tefloniin - tuossa tuokiossa aurinkoiset paikat oli sulia. Kuten ylläolevasta kuvasta moni osaa päätellä, samainen lamppu teki myös erinomaista työtä mukana olleiden juoksijoiden mielialan kohottamisessa.

Olin delegoinut reitin suunnittelun kotoperäisille Hirvensalolandialaisille, vienona haaveena oli tuo kymmenen kilometrin mittainen mahdollisimman tasainen jotos. Sitä saa mitä tilaa ja lisäksi aika monta mäkeä, kiitos suunnittelutoimikunnalle.  Ensimmäinen kymppi meni alkulämmittelynä, evästä suuhun huoltopisteessa ja lisää asfalttia tossun alle. 20 kilometriä tuli täyteen odotetun leppoisasti auringon porottaessa (kerroinko jo että ilma oli upea?), keskustelujen polveillessa kaikkialla foam rollerien, kakun leivonnan ja Moon TV:n välillä. Toivottavasti ihan jokainen vastaantulija ei joutunut punastelemaan juttuja kuunnellessa.

Reilun 30 km:n rajapyykin kohdalla,  kahdella mukana olleella tuli tunnit täyteen. Vastuut painoi ja perheelliset miehet suuntasivat takaisin kohti kotia. Letka tiivistyi neljään hengeen ja päättymätön taipaleemme siirtyi noin viiden kilometrin reittiin. Itse kullakin alkoi juostu matka tuntua jaloissa, itselläni myös vatsa ryhtyi oireilemaan. Se mikä oli paria tuntia aiemmin laitettu sisään, pyrki ulos. Kainona miehenalkuna en mene yksityiskohtiin, mutta lopputulema oli, että jätin leikin kesken 39 kilometrin tienoilla. OK ratkaisu, eikä luovuttaminen tehnyt kovinkaan isoa lovea itsetuntoon.

Hyppäsin autoon ja suuntasin kohti kotia. Tytöt ('tytöttely' kaikella kunnioituksella) jatkoivat kohti kaukaisuudessa häämöttävää määränpäätä tyrmäävän kevyin askelin, näistä kuullaan vielä! EDIT: Kuuleman mukaan loppumatka meni ilman ongelmia ja kolme turkulaista kotirataultraajaa sai merkinnän omaan kunniakirjaansa. Vahva suoritus.


Leveellä mennään!


Päivän epistolassa mukana juoksuraadin vakiojäsenet, joista lyhyt esittely seuraavassa:

Miina. Juoksee 10 maratonia 12 kuukaudessa vaikkei (omien sanojensa mukaan) juurikaan treenaa. Saa vaatimattomuudellaan ja epäitsekkyydellään muut tuntemaan itsensä tarpeen mukaan tosielämän leijonaksi tai gepardiksi, sillä erotuksella että nämä gepardit juoksee tilaisuuden tullen h*lvetin pitkään. Miina juoksee kenet tahansa syvälle suohon jos se sattuu olemaan päivän lenkkiohjelmassa. Emmin bestis.

Emmi. Elää juoksulle. Oli keli, matka tai vauhti mikä hyvänsä, niin kertoo miten siistiä just sillä hetkellä on. Carpe diem, elää täysillä. Saa hyvän fiiliksen tarttumaan muihin ihmisiin. Miinan bestis.

Jari (tämän blogin kirjoittaja). Omalla tavallaan tyypillinen suomalainen; ennakkoluuloinen ja epäilevä. Aina joku huonosti; ellei hanskassa ole reikää tai sukka rytyssä, niin ainakin vasen kenkä lipsahtaa pitkokselta ja uppoaa rämeeseen. Lopulta kuitenkin saa kiksinsä siitä että ylittää itsensä joko fyysisesti tai henkisesti. Harvoin tyytyväinen mihinkään. Muistaa valittaa matkalla, on kuitenkin oppinut pitämään isommat mutinat sisällään. Ainakin joskus.


Sankariposeeraus
Winner takes it all. Kolme kovaa lähti, kolme kovaa juoksi tavoitteena olleen 50 kilometriä täyteen. Yhdelle ladyistä päivän lenkki oli elämänsä pisin. Nostan hattua, kaikille. Kovia olette!

Vaikka omalta osaltani homma ei mennytkään täysin putkeen, niin olen hyvää vauhtia suuntaamassa kohti tilannetta,  jossa voin sanoa pitäväni juoksusta.

Omat eväät, jotka tällä kertaa eivät oikein toimineet:
-Banaania
-Maxim geeliä
-Maxim urheilujuomaa
-Remix pussillinen karkkia

Täältä. Tähän.

19. helmikuuta 2016

Plantui Smart Garden - salaattia kylppäristä


Viime jouluna Pukki veti ässän parrastaan ja pakkasi lahjasukkaan Plantui 6 Smart Garden -nimisen aparaatin. Kyseinen vempele on vesiviljelyyn perustuva älypuutarha, joka säätää valon määrää ja laatua kulloinkin kasvatettavan rehun elinvaiheen mukaisesti. Laite myös pitää sisällään automaattisen pumpun, joka tarpeen mukaan antaa vettä kasvien juurille. Käyttäjän vastuulle jää veden ja lannoitteen lisääminen vesisäiliöön, sekä valokannen korkeuden säätäminen kasvatusalustaan nähden. Ja tietysti sadonkorjuu oman käytön mukaan. Kaikkiaan siis hyvinkin simppeli tapa kasvattaa yrttejä, salaattia ja syötäviä kukkia.




Omaan starttipakettiini Pukki oli ansiokkaasti valinnut Thai basilikaa, sekä kaksi erilaista salaattia: Sweet blonde ja Mizuna. En lähde arvailemaan kotimaisia vastineita salaattien nimille, Googlatkoon ne joita kiinnostaa. Kasvatuksen alkutoimet olivat niin suoraviivaiset ja ohjeet yksinkertaiset, että jopa kaltaiseni teoreetikko sai kasvun käyntiin reilussa kymmenessä minuutissa. Alkuun Plantui nökötti keittiön nurkassa, mutta erilaisista unirytmeistä johtuen päätin siirtää laitteen suljetun oven taakse. Aamuyöllä koko kämppään möllöttävä violetti tai sininen valo ei nimittäin edistänyt omaa nukkumista. Hence, Plantui had to move.




Alkuun kasveja idätetään jonkin aikaa. Merkistä ja mallista riippuen aika vaihtelee viidestä kymmeneen päivään. Salaatin venyessä mittaa, valokantta nostetaan hiljalleen ylöspäin lisäämällä erikseen(?) myytäviä noin kymmenen sentin mittaisia välikappaleita vempeleen rakenteisiin.

Laitteessa on muistaakseni kolmen litran vesisäiliö, joka riittää useammaksi viikoksi kerrallaan. Veden loppumisesta Plantui varoittaa vilkuttamalla sinistä valoa, eipä juuri tarvitse arvailla että missä vaiheessa salaatit kuukahtaa. Simppeliä, helppoa, nopeaa.






Lautaselta

Ensimmäiselle kasvatuskierrokselle arvoin Mizunaa ja Sweet Blondea. Kuten salaatit yleensäkin, nämäkään eivät yksinään tarjonneet suurempia makuelämyksia. Mizunassa vivahdus hernettä, kevään tuoksua ja vastaleikattua nurmikkoa. Sweet blonde taasen ei ollut alkuunkaan nimensä veroinen, ei nimittäin paljoa poikkea tavallisesta salaatista. Ei jatkoon. 

Eräpäivä / tuomiopäivä


Kohtalokas erehdys - seurauksena avohakkuut

Kerrostalonkämpän kylppärissä vehreänä rehottava salaattiyhdyskunta jaksoi hämmästyttävän tehokkaasti puskea uutta lehteä viikko toisensa jälkeen. Elämä maistui ja tuoreet rehut oli turvattu, siis siihen asti kunnes typeryyttäni kiikutin Citymarketista ostetun korianterin Plantuin viereen saamaan valohoitoa. Korianteri kiitti huomionosoituksesta luovuttamalla vastineeksi muutaman ärhäkän terhakan ötökän pieteetillä vaalimaani salaattitarhaan. Tajusin erheeni auttamatta liian myöhään, jolloin öttiäiset olivat jo kotiutuneet kituvasta kaupan yrtistä mehukkaaseen salaattigeneraattoriini. Pöh. Huolimatta/johtuen kylppärini lähtökohtaisesti vihamielisestä kasvuympäristöstä, kirvojen luonnolliset viholliset on vähissä. Ainakaan leppäkerttuja ei ole tallustanut vastaan ihan viime aikoina. Syötävien kasvien kohdalla myrkyttäminenkin tuntuu kelvottomalta ajatukselta, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää koko puskan parturointi maan tasalla. Toinen pöh.

Kirvayhteiskunta tulee kokemaan brutaalinen lopun allekirjoittaneen lautasella. Todennäköisesti kanalla ja couscousilla höystettynä. Oppivathan.


Palautuminen

Nykyisellään vallitsevan floran ja faunan terminoinnin jälkeen koko Plantui pitää tyhjentää, pestä, kuivata, höyrypuhdistaa, pakastaa ja lopuksi vielä noitua - ihan vaan varmuudeksi. Seuraava kasvutarina pitää sisällään jotain muuta kuin tavallista tylsää salaattia, sitä kun saa lähikaupasta nopeammin, enemmän ja halvemmalla. Ajatuksissa on laittaa itämään 2-3 eri laatua basilikaa, josta toivottavasti saa satoa pitkään.

Mikäli pienimuotoinen rehujen kasvatus kotioloissa kiinnostaa myös pimeänä aikana, Plantui antaa siihen hyvän mahdollisuuden. Toki maailmalta ja myös Suomesta löytyy monia kilpailevia tuotteita. Näistä minulla ei kuitenkaan ole kokemusta muutoin kuin että eräässä kaupassa hypistelemäni halpislaite näytti, no halvalta. Vaadittavien alkuinvestointien vuoksi kasvatuksessa ei taloudellisesti ole mitään järkeä. Kaupasta kun saa jos jonkinmoista syötävää pensasta vajaalla parilla eurolla per puska, mutta harva meistä harrastuksensa valitsee pelkkien eurojen perusteella.

Onko sinulla kokemuksia Plantuin käytöstä, onnistumisista ja vastoinkäymisistä? Mikäli näin on niin kaikki kommentit ovat tervetulleita.

7. helmikuuta 2016

Paluu Kuhankuonolle

Blogia seuranneet muistanevat postauksen Tapaninpäivänä Kuhankuonolle suunnatusta polkujuoksusta. (linkki). Menestyksekkäästä edellisestä kerrasta voimaantuneena päätimme lähteä paikalle uudestaan hakemaan varmistusta siitä että ollaanko tässä rehtiä terästä, vai oliko edellisen reissun helppouden tunne silkkaa noviisin onnea.

Auto startattiin tuttuun tapaan kukonlaulun aikaan Turun keskustasta. Menomatkalla lämpömittari näytti -4.5 asteen lukemia, tosin sääennusteet uhkailivat iltapäivällä alkavaa sadetta sekä lämpötilan nousua nollan tuntumaan. Kyydissä täsmälleen sama kolmen hengen posse kuin edelliselläkin kerralla, fiilikset oli iloiset ja tunnelmat odottavat. Itselläni päällimmäisenä tunteena ensimmäisellä kerralla juostun 31 kilometrin helppous, joten matkaan lähdin kypsästi rotsi auki; muun muassa puolet eväistä jäi jääkaappiin & kotimatkalle plänätty lämmin takki jätettiin turvallisesti hengailemaan omalle paikalleen eteisen naulakkoon.

Ensimmäiset merkit tulevasta saatiin nopeasti jo menomatkalla. Koko autokunta taivasteli suureen ääneen: "Onpa täällä talvisen näköistä". Ainakaan arkensa ruutukaava-alueella viettävä herrasmies (minä), ei osannut arvata kuinka paljon lunta meitä perillä odotti.

Citysammakot Takaniitunvuorella

Umpihankijuoksuun tarkoitetut välineet puuttuvat tyystin omasta juoksuvarustevalikoimasta. Painavat ja ei-juostavat Icebug nastatossut olivat ainoat, jotka edes etäisesti tukevat talvista harrastamista. Onneksi talvella pärjää myös kesävarusteilla, kunhan arpoo päälleen sopivan määrän ohuita, teknisiä vaatekerroksia. Jo alkumatkalla havaittiin  että pitkospuut olivat ei-ehkä-niin-kovin-yllättäen jäässä ja että jääkerroksen päällä oli vielä tiivis kerros lunta joka taasen teki pitkospuista osapuilleen kuperan muotoisia. Ja jotta homma ei olisi silkkaa heinäntekoa, pitkokset olivat piiloutuneet tehokkaasti tuoreeseen lumeen.


Päivän kuivin taukopaikka


Tapaninpäivänä osa alkumatkasta hölköteltiin puuduttavaa tienpätkää seuraillen, mutta tällä kerralla olin saanut nerokkaan ajatuksen puhtaasta polkuja pitkin etenemisestä. No, tähän aikaan vuodesta syrjäisten korpimaiden reiteillä ei ole kovin montaa käyttäjää, joten suuren osan matkasta polkua tehtiin omatoimisesti, vuorovedoin kahlaten. Kanssakahlaajat, pyydän mitä nöyrimmin anteeksi.


Almost there, but where?

Jossain vaiheessa loputtomalta tuntuneen rämpimisen jälkeen törmättiin tuoreeseen kylttiin, jonka mukaan matkaa ei enää ollut jäljellä kovinkaan pitkään. Pientä päänvaivaa tietysti aiheutti se että kyltti ei kertonut että mihin suuntaan tuo informaatiopläjäys osoittaa ja että mikä siellä kymmenen kilometrin päässä odotti. Lähdettiin kuitenkin seuraamaan keskelle ei-mitään, hankeen aurattua polkua.


Oikealla polulla, vuodenaika vaan pielessä

Riittävän pitkään kun taaperrettiin umpihangessa, päädyttiin tutulle tielle. Hätäisen extra harhailun jälkeen tuli tehdä päätös että jatketaanko alkuperäisen suunnitelman mukaan Vajosuon vaelluksena tunnettua reittiä, vai tehdäänkö fiksu ratkaisu, eli puhalletaan peli poikki ja suunnataan tietä pitkin takaisin autolle. Nopean päässälaskun perusteella Vajosuon reittiä olisi ollut tuossa vaiheessa jäljellä noin 16 kilometriä, kun tietä pitkin matkaa autolle olisi enää 7-8 kilometriä. Oma mittarini näytti että aikaa oli tuhrautunut jo kolmisen tuntia, eikä matkaa ollut taitettu kuin vasta 15 km. Eväät alkoivat olla syödyt niin miehestä kuin repusta, joten tehtiin mielestäni oikea ratkaisu ja lähdettiin hölkkäämään tietä pitkin kohti autoa. Jälkkäriksi kierrettiin vielä Savojärvi eteläpuolelta. Päivän statistiikka: 23.25km / total time 3h 45min / running time 3h 3 min / Avg HR 133. Vauhti ei päätä huimannut, mutta viikon PK-lenkki ainakin tuli tehtyä. Seuraavalla kerralla lunta voisi olla vaikka pikkusen vähemmän, olisi kiva juosta edes osan matkasta.

Opaskyltti lumisena ja sitten puhdistettuna. Informaatioarvo: ? 


Eväät:

  • Kolme banaania
  • Kaksi vajaata geelipussia
  • Muutama kourallinen erinomaista (kaupasta ostettua) survival mixiä, eli pähkinöitä, rusinoita ja kuivattuja hedelmiä.

Talvi on ihan ihan mukavaa aikaa niin kauan kuin valoa riittää, repussa on safkaa ja keskelle aarniometsää tehdyt reitit on merkitty selkeästi. Odotukset polkujen kunnosta saattoivat olla hieman epärealistisia, mutta kiitos positiivisten kanssajuoksijoiden, päivästä muodostui varsin miellyttävä. Thank you Ladies, once again. May the force be with you!

1. helmikuuta 2016

Viime viikon juoksut & uinnit

Nonni, nyt on treenivuosi rysäytetty käyntiin (itselleni) varsin ryhdikkäästi.

Kuten jo monasti aiemmin todettua, vuoden 2015 loppu meni vähän ihmetellessä: Rasitusvammat rajoittivat harjoittelua, eikä liikunta oikeastaan edes kiinnostanut. Jaksoin kaivaa fillarin varastosta aivan turhan harvoin, eikä juoksuakaan harjoitettu millään muotoa säännöllisesti. Pieni henkinen breakki oli siis paikallaan.

Ma & to

Uuden vuoden käynnistyttyä tekemisen meininki on hiljalleen taas löytynyt ja tossuille on keksitty parempaa käyttöä kuin pelkkä hyllyssä seisottaminen. Vuoden ensimmäisillä viikoilla totuteltiin koipia säännölliseen juoksuun & tällä viikolla sitten ihan kunnolla oikeaa treeniä. Maanantaina intervalleja, mäkivetoja, sekä lumitöitä erilaisia keittövälineitä ennakkoluulottomasti hyödyntäen. Torstaina juostiin kiihtyviä vetoja reilun kympin verran. Jalassa Icebugin nastamöhkäleet jotka pitävät jäällä kuin tauti, mutta juoksuun niistä ei oikein ole. Meno oli hämmästyttävän kevyttä kun ottaa huomioon kovien treenien vähäisyyden viime kuukausina.


Kuinka paljon lunta mahtuu kerralla ruokalusikkaan?

La

Perjantaina ladattiin akkuja kotosalla ja lauantaina olikin vuorossa hallijuoksu Kupittaan urheiluhallissa. Kyseessä oli kolmen tunnin mittainen viestijuoksu kahden hengen joukkueissa, jossa yksittäisten vetojen mittana lyhyimmillään oli kaksi kierrosta, pisimpien ollessa 20 minuutin mittaisia. Itselläni sykkeet huitelivat jossain pilvissä, mutta silti meno tuntui alkulämpän jälkeen maistuvan.

Ylivertaisen juoksuparini ansiosta ehdin rentoutua vetojen välillä, silti voitto kotiin!
GPS:n perusteella matkaa mittaavat mittarit oli hallissa ihmeissään ja mitatut matkat vaihtelivatkin melkoisesti. Kollektiivisen pohdinnan perusteella edetyksi matkaksi arvioitiin noin 25km,  vauhtien vaihdellessa pikajuoksun ja löysän maleksinnan välillä.


Hienovarainen vinkki siitä että taukoilu on syytä hoitaa omalla ajalla ;)

Noin 2.5 tunnin kohdalla osapuilleen kaikki osallistujat alkoivat näyttää siltä että homma ei oikein enää kiinnostanut, joten paikalla olleista muodostettiin kaksi joukkuetta ja lisättiin vauhtia entisestään. Tietenkin. Viimeiset reilut 20 min kahden kierroksen vetoja, hapotti huolella eikä harjoituksen lopussa kropassa juurikaan ollut ylimääräistä energiaa. Oma keskisyke oli muutaman lyönnin aerobisen kynnyksen yläpuolella, max sykkeet mukavat 183. Kiva huomata että aika usein sitä vielä näin kypsemmällä iällä pärjää nuorempien vauhdissa. Ja sitten kun ei pärjää niin pidennetään matkaa. Allez!

Sunnuntai

Elokuussa frendin kanssa keksitty "ui minimissään kerran kuukaudessa kesken lenkin, vuoden ympäri" -haaste elää ja porskuttaa omalta osaltani hyvin. Tähän mennessä jokainen uintikerta on suoritettu hyvissä ajoin ennen kuun loppua. Joulukuussa uin 2. päivä hyvinkin aurinkoisessa ja hienossa säässä. Tammikuun hyytävistä talvikeleistä johtuen juoksu-uinti-juoksu ei oikein ole kiinnostanut, mutta viime päivien lauha sää muutti heikon mielen ja tänään päätin tarttua itseäni niskasta ja suorittaa vielä ainakin tammikuun uinnit. Viiden kilometrin hölkkä jäiselle beachille, uikkarit jalkaan, todella hätäinen pulahdus, vaatteet takaisin päälle ja hölköttely takaisin kotiin. Juoksumatkaksi tuli vajaa kymppi, uinniksi samainen kymppi, mittayksiköt vaan muuttuivat. Elämäni ensimmäinen avantouinti tuli tehtyä lähes vahingossa.

Viikon saldoksi tuli reilut 53 km juoksua ja se kymmenisen metriä uintia. Viikon juoksukilometrit on itselleni varsin kelvolliset vuodenaikaan nähden, huonona puolena näkisin sen että varsinainen peruskuntoharjoittelu jäi turhan vähäiselle huomiolle. Tilannetta pyritään tasapainottamaan ensi lauantaille suunnitellulla 3-4 tunnin polkupitkiksellä.

Kirjataan tähän loppuun vielä selvyyden vuoksi että vaikka olen kirjoittanut Vauhtisammakon juoksukoulusta lämpimästi aiemminkin, niin olen vain yksi juoksuun hurahtanut aikuisempi harrastaja. Maksan siis kouluun osallistumiseni samalla tavalla kuin kaikki muutkin innokkaat juoksijat. Olen vaan julmetun iso ohjatun yhteisharjoittelun ystävä ja vaikka sammakkotreeneissä luonnollisesti vedetään jokaisen omilla ylärajoilla, niin silti loppukädessä kyse on vapaaehtoisesta hauskanpidosta. Kyllä, monen mielestä itsensä kiduttaminen on hauskaa. Usein juostaan verenmaku suussa, treenin jälkeen näkyy tähtiä, eikä seuraavana päivänä pysty kävelemään kunnolla. Kaikilla on kivaa, ihqua. Suosittelen!