31. joulukuuta 2016

Tapaninpäivän taaperrus. Taas siellä suolla.

Joulu oli tuloillaan, joulu oli ja joulu meni. Oli jälleen aika taaperruksen. Kuluvan vuoden viimeisen kuukauden 26. päivä on perinteisesti (kerran aiemmin) suoritettu noin kolmenkymmenen kilometrin mittainen Vajosuon vaellus Kuhankuonolla. Kyseinen kuono sijaitsee osapuilleen 35 kilometrin päässä Turusta pohjoiseen. Monipuolisesta reitistöstä löytyy jokaiselle jotakin, itse kunkin sukuun ja säätyyn katsomatta. Vuoden 2015 taaperruksesta voit lukea lisää täältä.


Upean päivän viimeiset valonsäteet.
Photo: Emmi

Juoksua edeltävä päivä sujui itselleni tyypilliseen tapaan: Söin, enkä tehnyt mitään muuta. Mitä nyt iltasella pakkasin seuraavan päivän tavaroita valmiiksi. Ja onneksi pakkasin.

Startti olis sovittu maanantaiaamuun klo 09.00. Heräsin siihen kun puhelin soi 09.05. Perkele! Puhelimen vieressä padi vilkkui iloisesti herätyksen merkiksi. Oli ilmeisesti vilkkunut jo puolitoista tuntia, ilman ääntä. Tietty. Tuhannet anteeksipyynnöt puhelimeen, hammarharja suuhun, pala suklaata käteen, juoksuvaatteet päälle, kamat kassiin ja menoksi. Ihan maailmanennätystä en tehnyt välillä herätys-tossut jalassa, mutta keskimääräistä reipasta maakunnallista tasoa kuitenkin.


Happy camper

Muut retkikuntalaiset istuskelivat autossa ihmeen rauhallisina. Kevyen - ansaitun - pilkanteon siivittämänä auton nokka kohti määränpäätä ja eikun menoksi. Kiitos ja anteeksi vielä kerran myös tätä kautta. :)





Automatkalla kuulin että tällä kertaa reitti oli tarkoitus kiertää myötäpäivään, joka on kaiketi normaalista poikkeava tapa. Tai ainakin aiemmilla kerroilla olemme pyrkineet paikallistamaan tuon myyttisen vaelluksen reitin vastapäivään. No, kertaakaan ei olla osuttu täsmälleen oikealle polulle, eli rohkeasti vaan uutta kiertosuuntaa testaamaan. Mukana oli koko autokunnallinen kokemattomia eränkävijöitä. What could possibly go wrong?





Perillä auto parkkiin. Vessat, pissat, buffit ja banaanit. Eikun menoksi, baana oli auki.

Oma metsäkelpoisen tossuvalikoiman rajoitteisuudesta johtuen olin liikenteessä Salomonin Sense Ultra nappulakengillä, niillä samaisilla jotka oli vuotta aiemmin todettu toimiviksi. Ainoana nastattomana juoksijana kontolleni jäi vauhdinsurmaajan rooli. Suomeksi tuo homma tarkoittaa sitä että etenin letkan kärjessä sellaista vauhtia etten kaatunut suohon turvalleni - pun intended. Muut puuskuttivat niskaan, mutten päästänyt ohitse.


Matkalla pelailtiin piiloleikkejä. Kyseinen
humma on ehkä huonoin piiloutuja evö.

Tuomas oli ensimmäistä kertaa Vajosuon kierroksella, joten hänen annettiin nauttia matkasta turistin ominaisuudessa. Aiempien kertojen harharetkistä oli ammennettu kaikki mahdollinen oppi ja uusien harhailujen välttämiseksi matkassa mukana ollut Emmi oli akkreditoitu vapaaehtoiseksi kartanlukijaksi kompassin ja reittikartan kera. Kaikkien onneksi myös navigaattori Miina oli matkassa turvaamassa karavaanin matkaa.




Jostain syystä Tuomas taisi kantaa kompassia mukanaan pääosan ajasta. Ja karttaa. Ei sillä mitään virkaa ollut. Kompassilla. Tai no, vempeleen kulmaa käytettiin kartan pointerina dialogin kuuluessa:

-"Ollaanko me tossa?"

-"Ei, sulla on kartta väärin päin."



En ihan tarkkaan muista montako kertaa Vajosuon vaellusta ollaan yritetty jäljittää, mutta sen muistan että kertaakaan ei olla reitillä pysytty. Tämä kerta poikkesi aiemmasta kahdella tavalla:
1) Aiemmin mainitun mukaisesti reitti kierrettiin myötäpäivään. Tämä oli tervetullut muutos vakiintuneeseen "viralliseen" suuntaan ja
2) Maailman ärsyttävin ja pisin (muutaman kilometrin mittainen) Saksalantie saatiin vältettyä. Jos ei oltu oikealla polulla, niin jollakin polulla sentäns.

Pukkipalon harhalaukaus

Aiemmin tämän vuoden kierroksella sattui yksi lyhyt pummi, mutta todellinen harmituksen aiheuttaja oli (myötäpäivään kierrettäessä) loppuvaiheilla eteen sattuva Pukkipalon reitti. Yllä oleva keltainen viiva indikoi juostua reittiä, kun taas tummempi kiemura merkkaa virallista reittiä. Nyt kun on tiedossa missä mentiin vikaan, viimeistään ensi jouluna viimeinenkin este tulee nujerrettua. Luottamus kykyihin on kova. Kovempi kuin allekirjoittaneen kyky lukea karttaa.





Äkäisestä startista johtuen aamiainen jäi vähille, joten lenkin alussa mieltä koversi epäilys oman energian riittävyydestä. Herkullinen ja ravitseva suklaa kuitenkin mahdollisti yllättävän kevyen askelluksen. Muina eväinä yksi banaani, Maximin 100 g:n geelipussi, riisisuklaata, lakritsia ja litra vettä. Siitä oli onnen eväät tehty. Unohtamatta tietenkään metsänkävijän asennetta, lauman hyvää henkeä, hersyvää naurua ja vuodenaikaan nähden taivaallista valoilmiötä.


"We come in peace"


Dataa:
Sykemittari kävi 4:25 h
Keskisyke 135
Matka 30 km
Suunto arveli energiaa käytetyn 1900 kcal
Koko matkaan (autolta autolle) meni aikaa 4:50 h




Jälleen kerran Kuhankuonon sääjumalat osoittivat omaavansa kieron huumorintajun: Lenkin alussa avosuolla hölkötellessä paistoi aurinko, synkässä metsässä oli pimeää ja, no, synkkää. Kun taas lenkuran lopussa aurinko paistoi - samanaikaisen lumisateen helliessä autokuntaa, kuin myös muita Kuhikselle päätyneitä kulkijoita. Tämän vuoden retkestä voisi tehdä kuvakirjan, päätettiin kuitenkin vaan juosta. Alla muutamia kennoon tarttuneita räpsyjä satunnaisessa järjestyksessä. Kuvat: Koko mukana ollut nelikko

Disclaimer: Osaa tapahtumista on saatettu kärjistää draaman vaikutelman lisäämiseksi. Ja hyvä että juostiin kerran harhaan, tilatut 30 kilometriä tuli omaan mittariin juuri autolle saavuttaessa.

Täältä tähän.
#livemore















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti