16. huhtikuuta 2016

Should I tri it?

Jossain vaiheessa viime syksyä olen kirjoittanut tähän blogiin muutaman sanasen mahdollisesta halusta osallistua triathloniin. Idea jäi pöydälle pölyä keräämään, enkä uhrannut aiheeseen ajatustakaan ennen kuin kuulin että eräs lajiin hurahtanut tuttavani on menossa mittaamaan omaa kuntoaan Challenge Familyn Turun osakilpailuun (Turku Triathlon Weekend) elokuussa 2016. Ensikertalaisena polleasti sille pisimmälle tarjolla olevalle, eli puolimatkalle. Tämän tiedonmurusen seurauksena omassa päässä alkoi hiljalleen itämään ajatus; mahtaisikohan sitä itse pystyä uimaan, pyöräilemään ja juoksemaan vaadittavan matkan, sekä tekemään itseään tyydyttävän suorituksen, tietenkin vielä niin ettei olisi ihan viimeinen. Vaikka polkupyörä pysyy alla ja tossut jalassa, niin jo ennestään tiedostettu ongelma eli uinti - tai ennemminkin sen haasteellisuus on tehokkaasti estänyt tri-tyyppiset mielihalut. Tähän asti.




Turku Triathlon Weekend, kavereiden kesken siis ihan vaan TTW on tänä vuonna toista kertaa järjestettävä koko viikonlopun mittainen tapahtuma, jossa osallistumiskynnys on pyritty hilaamaan kohtuullisen matalalle. Ensimmäisenä päivänä mitataan oikeiden atleettien lisäksi kuntosarjalaisten hapenottokyky sprint matkalla, junnuja tietenkään unohtamatta. Jälkimmäisenä päivänä arenan valtaa todelliset gladiaattorit triathlonin puolimatkan merkeissä. Ja missä muualla voi uida keskellä kaupunkia niin että katsomoakin riittä(ä/isi) kilometritolkulla?

Myönnän rehellisesti että puolimatkan triathloniin en missään nimessä ole valmis (siis ainakaan siihen uintiin), mutta sprinttimatkassa voisi olla sopivasti haastetta. Sprintissä uidaan 750 metriä, pyöräillään 20 kilometriä ja loppuun juostaan viisi kilometriä. Näin huhtikuun puolivälissä suoritettu ensimmäinen maantiepyörälenkki antoi osviittaa että pienellä treenillä se fillarikin saattaisi kulkea. Juoksu on ympärivuotinen laji, joten siitä en ole pätkääkään huolissani. Täysiä voi aina juosta vaikka kovaa ei pääsekään.

No mitäs tässä sitten vielä ihmettelen jos väitän olevani sellainen kovis joka epäröimättä selättää sprinttimatkan haasteet? No sitä uintia tietty. Viime syksynä suoritettu tekniikkakurssi toi lajiin mielekkyyttä ja hetkittäisen ymmärryksen välähdyksen siitä miten vedessä pystyy etenemään. Kurssin päättymisen jälkeinen neljän kuukauden omasta saamattomuudesta johtunut allastauko teki tekniikan perusteille juuri sen mitä voi olettaakin: Jotakuinkin nollasta jatketaan. Rintauintia pystynen uimaan pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaiset 200 metriä ilman taukoja, mutta tyyli on väärä, eikä vierasvenesataman poijuissa roikkuvaa epähyljettä varmastikaan katsota iloisin mielin kisan järjestäjien puolelta. 85 euron kysymys kuuluukin: Ehtiikö elokuuhun mennessä omatoimisesti harjoittelemalla oppimaan vapaauintia niin paljon että 750 metriä onnistuu? Tällä hetkellä menee ehkä 50 metriä. Tekniikka ei yksinkertaisesti pysy lapasessa pidempään, eikä edes värikkäällä uimalakilla suojattu pää kestä sitä että Aurajokeen lähtisi pluttaamaan rintauintia. Puhumattakaan siitä että oma ego tyytyisi sijoitukseen pahnan pohjimmaisena.

Weapon of choice - Felt F3. Ainoa vaihdepyörä jonka tällä hetkellä omistan.
Kaukana triathlon pyörästä, mutta eiköhän sillä ehdi. 

Tällä hetkellä kuvittelen että märkäpukua lukuunottamatta nurkissa pyörii jotakuinkin kaikki tarvittava kalusto kuntosarjassa suoritettavaan sprinttimatkaan. Muutama yö lisää googlausta, niin mieli saattaa muuttua. Mitäs sitten seuraavaksi? No tietysti tehdä se päätös mennäkö vaiko ei. Olen antanut itselleni mietintäaikaa toukokuun loppuun asti. Sitä ennen olisi syytä kasvattaa kidukset ja saada vahva ote vedestä.

Vitsit on parhaimmillaan selitettynä, eh? Otsikkoon on kätketty muka nokkela sanaleikki yrittämisestä ja triathlonista. Livemore!


3 kommenttia:

  1. tottakai menet!!!!! Näissä sporttijutuissa on parasta just itsensä haastaminen ja -ylittäminen! Elokuuhun on aikaa, ja tekniikalle ehtii tekemään ihmeitä ja uintia saada alle. Ei se siihen kaadu! Ja jos olet katsonut videoita tapahtumasta, et todellakaan olisi edes ainut joka turvautuisi vapariin...

    Telakkajakson aikana kun mä en oikein voinut tehdä mitään, ja sitten pääsin uimaan. Koko telakkajakson mulla oli aika viharakkaus suhde lajiin, mutta olosuhteiden pakosta oli tahkottava. Ja tilanne on edelleen sama, tosin nyt uinnilla vaan turvataan, että voin niitä muita juttuja ja kroppa pysyy kunnossa. Mä liityin jossain vaiheessa treeniryhmään, muut treenaa triathloneihin, mun tavoite on olla yhtä hyväri uimari heidän kanssa. Ihmeesti sitä tavoitteen myötä on alkanut viihtymään altaassa.... eli mene ja ilmoittaudu!!!

    huuteleepi täällä Liisa

    VastaaPoista
  2. Moikka Liisa ja kiitos luottamuksesta. :) Olen edellisen kolmen viikon aikana käynyt omatoimisesti uimassa parin kerran viikkotahtia. Minkäänlaista edistystä ei tuntunut tapahtuvan, kunnes eilisen treenin jälkeen havaitsin uineeni 1.5 kilometriä. Toki tuo matka tuli haalittua kokoon pienissä pätkissä, mutta silti. Matka on pisin jota olen koskaan uinut kerralla ja vielä pääosin vaparia. Treenin loputtua bongasin hallilta tutun uimaopettajan, joka antoi pari hyvää vinkkiä esittämäni mallisuorituksen perusteella. Nyt fiilis on varovaisen positiivinen ja optimistisena odottelen seuraavaa altaaseen pulahdusta. Toki ymmärrän että vielä on paljon tehtävää ennen kuin kuvittelen olevani valmis edes sprinttimatkan uintiin. Sprintissä on se ärsyttävä että uinti tuntuu mahdottomalta, mutta pyöräily ja juoksu taas niin kovin kovin lyhyeltä....

    Miten pitkään sulla meni että vapari lähti kulkemaan?

    VastaaPoista
  3. Alkuun jouduin selkäoperaation jälkeen varomaan aika paljon joten se vähän hämää arviointia milloin uinti alko sujumaan mutta varsinaisesti kun aloin harjoittelemaan niin uin pitkään vaparia niin, että hengitin vain joka neljännellä vedolla. Siinä meno rauhoittuu, jokaiselle työvaiheelle jää enemmän aikaa, ei tuu kiire sekä oppii uimaan heti kummaltakin puolelta. Sitten jonkin verran uin pullarilla, jolloin sai keskittyä käsivetoihin ja niiden rytmitykseen. Harjoittelin ihan vähän aikaa alussa 25metrin altaassa mut vaihdoin nopeesti 50metrin altaaseen.
    Sit vaan sitä yhtäkkii tajuu et vapari vaan sujuu eikä huomaa enää ollenkaan muuta uivansa. Hieno fiilis!

    Upeita kuvia suolta uusimmassa postauksessa!

    VastaaPoista