7. helmikuuta 2016

Paluu Kuhankuonolle

Blogia seuranneet muistanevat postauksen Tapaninpäivänä Kuhankuonolle suunnatusta polkujuoksusta. (linkki). Menestyksekkäästä edellisestä kerrasta voimaantuneena päätimme lähteä paikalle uudestaan hakemaan varmistusta siitä että ollaanko tässä rehtiä terästä, vai oliko edellisen reissun helppouden tunne silkkaa noviisin onnea.

Auto startattiin tuttuun tapaan kukonlaulun aikaan Turun keskustasta. Menomatkalla lämpömittari näytti -4.5 asteen lukemia, tosin sääennusteet uhkailivat iltapäivällä alkavaa sadetta sekä lämpötilan nousua nollan tuntumaan. Kyydissä täsmälleen sama kolmen hengen posse kuin edelliselläkin kerralla, fiilikset oli iloiset ja tunnelmat odottavat. Itselläni päällimmäisenä tunteena ensimmäisellä kerralla juostun 31 kilometrin helppous, joten matkaan lähdin kypsästi rotsi auki; muun muassa puolet eväistä jäi jääkaappiin & kotimatkalle plänätty lämmin takki jätettiin turvallisesti hengailemaan omalle paikalleen eteisen naulakkoon.

Ensimmäiset merkit tulevasta saatiin nopeasti jo menomatkalla. Koko autokunta taivasteli suureen ääneen: "Onpa täällä talvisen näköistä". Ainakaan arkensa ruutukaava-alueella viettävä herrasmies (minä), ei osannut arvata kuinka paljon lunta meitä perillä odotti.

Citysammakot Takaniitunvuorella

Umpihankijuoksuun tarkoitetut välineet puuttuvat tyystin omasta juoksuvarustevalikoimasta. Painavat ja ei-juostavat Icebug nastatossut olivat ainoat, jotka edes etäisesti tukevat talvista harrastamista. Onneksi talvella pärjää myös kesävarusteilla, kunhan arpoo päälleen sopivan määrän ohuita, teknisiä vaatekerroksia. Jo alkumatkalla havaittiin  että pitkospuut olivat ei-ehkä-niin-kovin-yllättäen jäässä ja että jääkerroksen päällä oli vielä tiivis kerros lunta joka taasen teki pitkospuista osapuilleen kuperan muotoisia. Ja jotta homma ei olisi silkkaa heinäntekoa, pitkokset olivat piiloutuneet tehokkaasti tuoreeseen lumeen.


Päivän kuivin taukopaikka


Tapaninpäivänä osa alkumatkasta hölköteltiin puuduttavaa tienpätkää seuraillen, mutta tällä kerralla olin saanut nerokkaan ajatuksen puhtaasta polkuja pitkin etenemisestä. No, tähän aikaan vuodesta syrjäisten korpimaiden reiteillä ei ole kovin montaa käyttäjää, joten suuren osan matkasta polkua tehtiin omatoimisesti, vuorovedoin kahlaten. Kanssakahlaajat, pyydän mitä nöyrimmin anteeksi.


Almost there, but where?

Jossain vaiheessa loputtomalta tuntuneen rämpimisen jälkeen törmättiin tuoreeseen kylttiin, jonka mukaan matkaa ei enää ollut jäljellä kovinkaan pitkään. Pientä päänvaivaa tietysti aiheutti se että kyltti ei kertonut että mihin suuntaan tuo informaatiopläjäys osoittaa ja että mikä siellä kymmenen kilometrin päässä odotti. Lähdettiin kuitenkin seuraamaan keskelle ei-mitään, hankeen aurattua polkua.


Oikealla polulla, vuodenaika vaan pielessä

Riittävän pitkään kun taaperrettiin umpihangessa, päädyttiin tutulle tielle. Hätäisen extra harhailun jälkeen tuli tehdä päätös että jatketaanko alkuperäisen suunnitelman mukaan Vajosuon vaelluksena tunnettua reittiä, vai tehdäänkö fiksu ratkaisu, eli puhalletaan peli poikki ja suunnataan tietä pitkin takaisin autolle. Nopean päässälaskun perusteella Vajosuon reittiä olisi ollut tuossa vaiheessa jäljellä noin 16 kilometriä, kun tietä pitkin matkaa autolle olisi enää 7-8 kilometriä. Oma mittarini näytti että aikaa oli tuhrautunut jo kolmisen tuntia, eikä matkaa ollut taitettu kuin vasta 15 km. Eväät alkoivat olla syödyt niin miehestä kuin repusta, joten tehtiin mielestäni oikea ratkaisu ja lähdettiin hölkkäämään tietä pitkin kohti autoa. Jälkkäriksi kierrettiin vielä Savojärvi eteläpuolelta. Päivän statistiikka: 23.25km / total time 3h 45min / running time 3h 3 min / Avg HR 133. Vauhti ei päätä huimannut, mutta viikon PK-lenkki ainakin tuli tehtyä. Seuraavalla kerralla lunta voisi olla vaikka pikkusen vähemmän, olisi kiva juosta edes osan matkasta.

Opaskyltti lumisena ja sitten puhdistettuna. Informaatioarvo: ? 


Eväät:

  • Kolme banaania
  • Kaksi vajaata geelipussia
  • Muutama kourallinen erinomaista (kaupasta ostettua) survival mixiä, eli pähkinöitä, rusinoita ja kuivattuja hedelmiä.

Talvi on ihan ihan mukavaa aikaa niin kauan kuin valoa riittää, repussa on safkaa ja keskelle aarniometsää tehdyt reitit on merkitty selkeästi. Odotukset polkujen kunnosta saattoivat olla hieman epärealistisia, mutta kiitos positiivisten kanssajuoksijoiden, päivästä muodostui varsin miellyttävä. Thank you Ladies, once again. May the force be with you!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti